Milloin on hyvä aloittaa tunnelukkojen käsittely?

Jos sinulla on haitallisia tunnelukkoja, ne vaikuttavat elämässäsi nimensä mukaisesti, haitallisesti. Tunnelukot ohjaavat sinua elämässäsi suuntaan, joka on usein uuvuttava tavalla taikka toisella. Voit toistuvasti hakeutuaihmissuhteisiin, joissa haitallinen tunnelukkosi vahvistuu entisestään. Tai voit uuvuttaa itseäsi täydellisyyteen pyrkimisellä taikka voit katkeroitua uhrautumisen nimissä. Jatkat elämääsi saman kaavan mukaan hoksaamatta, että kaikki avaimet muutokseen ovat olemassa. Milloin Lue lisää

Toistuvasti eroon päätyvät ihmissuhteet voivat johtua hylkäämisen tunnelukosta

Hylkäämisen tunnelukko luetaan ns. ehdottomiin skeemoihin ja se syntyy jo varhaisessa vaiheessa lapsuutta. Jos tilanne on otollinen, tunnelukko syntyy  jo ennen puheen kehittymistä. Jos sinulla on hylkäämisen tunnelukko, se voi ilmetä esimerkiksi loputtomana yksinäisyyden tunteena. Tunteena, jota et usein osaa kuvailla muuten kuin, että olet aivan yksin. Parisuhteet ovat usein raastavia koska et voi saada Lue lisää

Hylkäämisen tunnelukon vallassa menettämisen pelko ohjaa elämää

Kun sinulla on hylkäämisen tunnelukko voit elää uskomuksessa, että olet Ikään kuin tuomittu yksin olemiseen ja näin ollen suhtaudut jo valmiiksi epätoivoisesti ja epäuskoisesti ihmissuhteisiin. Olipa suhde sitten kuinka hyvä tahansa jos olet hylkäämisen skeeman vallassa se tuntuu sinusta tuhoon tuomitulta. Hylkäämisen tunnelukon vallassa olevalle ei tunnu olevan turvallisuutta eikä luottamusta vaikka ei olisi mitään todisteita Lue lisää

Hylkäämisen kokemus voi uhriuttaa.

Muut palvelut / verkkovalmennukset Hylätyksi tuleminen lapsena voi aikuisena ilmetä ns. uhriasenteena. Koet olevasi koko ajan olosuhteiden taikka/ja muiden ihmisten huonosti kohtelema. Toki aina voi olla ihmisiä, jotka oikeasti kohtelevatkin huonosti kanssaihmisiään mutta jos alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että polttelet siltoja takanasi ja riitaudut useiden ihmisten kanssa niin silloin olisi hyvä pysähtyä miettimään Lue lisää

Hylkäämisen tunnelukko

HYLKÄÄMISEN TUNNELUKKO Voisiko toistuvasti eroon päätyvät ihmissuhteesi johtua hylkäämisen tunnelukosta? Hylkäämisen tunnelukko luetaan ns. ehdottomiin skeemoihin ja se voi  syntyä jo ensimmäisinä ikävuosina,  ennen puheen kehittymistä jos tilanne on otollinen. Jos sinulla on hylkäämisen tunnelukko, se voi ilmetä mm. loputtomana yksinäisyyden tunteena, jota et osaa muuten kuvailla kuin, että olen aivan yksin. Parisuhteet ovat raastavia Lue lisää