Hylkäämisen tunnelukko, muuri rakkautesi ympärillä

hylkaamisen_tunnelukko

Tunnelukot kehittyvät lapsuutemme aikana haitallisista kokemuksista.  Aikuisiässä tunnelukot tulevat näkyviksi ja vahvistuvat erilaisten elämäntapahtumien johdosta, kuten esimerkiksi rakastumisen myötä.  Kun puhumme, että me ihmiset olemme peilejä toisillemme, se nimenomaan näyttäytyy tunnelukon muodossa.

Hylkäämisen tunnelukko, muuri rakkautesi ympärillä

Tärkeät ihmissuhteet aktivoivat lukkomme ja saavat ne tulemaan näkyviksi, koska sisäinen hälytysjärjestelmä, jonka olemme lapsuudessa omaksuneet, menee päälle. Ongelma syntyy siitä, että emme ole enää lapsia ja lapsen selviytymiskeinot, jotka olivat tarpeen silloin, eivät päde enää. Tilanne ei ole sama, et ole avuton lapsi vaan aikuinen, jolla on valinnan mahdollisuus.

Tunnelukon syntyyn ja voimakkuuteen vaikuttaa oma perustemperamenttimme. Kahdelle eri ihmiselle samankaltainen negatiivinen kokemus synnyttää hyvin todennäköisesti erilaiset tunnelukot. Voi myös olla, että toiselle ei synny tunnelukkoa ollenkaan.

Skeematerapian on (tunnelukko = skeema) kehitellyt kollegoidensa kanssa amerikkalainen tohtori Jeffrey E. Young. Hän on yli kahdenkymmenen vuoden ajan hoitanut, kouluttanut ja luennoinut kognitiivisesta – sekä skeematerapiasta.

Kirjassaan Avaa tunnelukkosi, vapaudu elämään täydesti Young kuvaa mielestäni oivallisesti tunnelukkokäyttäytymistämme eli hänen mukaansa ihminen ikään kuin  i m e y t y y tilanteisiin, jotka vahvistavat tunnelukkoja entisestään.  Tunnelukko aiheuttaa sen, että toistamme tavalla taikka toisella elämässämme lapsuudesta tuttua tunnemaailmaa.

Mitä tunnelukko saa aikaan?

Tunnelukko aiheuttaa sen, että toistamme tavalla taikka toisella elämässämme lapsuudesta tuttua tunne maailmaa. Esim. alkoholistin lapsi avioituu alkoholistin kanssa, tämä on kai se tutuin esimerkki. Tietenkään asia ei ole ihan noin yksioikoinen ja pelkästään tunnelukkovetoisen käyttäytymisen tunnistaminen ja sen syntysyiden ymmärtäminen itsessään on jo eheyttävää.

Lue lisää: Toistuvasti eroon päättyvät ihmissuhteet voivat johtua hylkäämisen tunnelukosta

Lue lisää: Peloista suurin

 


Hylkäämisen tunnelukko voi syntyä lapsena erilaisista syistä ja myös alttius lukon syntymiseen on riippuvainen henkilön temperamentista. Tunnelukon voi synnyttää vaikkapa eroon joutuminen vanhemmista esim. vanhemmalla ikäpolvella lapsena sairaalaan joutuminen on voinut olla erittäin traumatisoiva kokemus.

Silloin osastoilla ei ollut perheelle varattuja tiloja taikka tapaamismahdollisuuksia ja lapset saattoivat joutua pitkäksikin aikaa toiselle paikkakunnalle hoitoon, jossa vanhemmilla ei ollut edes mahdollisuutta päästä käymään.

Tunnelukko voi syntyä myös jos vanhempi / vanhemmat eivät ole läsnä lapselleen, kuten alkoholismin, sairauden tai tunnekylmyyden vuoksi.  Konkreettisesti vanhempansa tai jonkun muun läheisen menettäminen lapsuusiässä, altistaa hylkäämisen tunnelukon syntyyn.

Aina ei suinkaan syyn tarvitse olla edellä mainitun konkreettinen hylkääminen, vaan se voi olla toistuva kokemus lapsena, jolloin äiti ei huomannut lapsen tarvitsevuutta tai hätää jollain hetkellä ja se jää lapsen mieleen voimakkaana hylkäämisen kokemuksena.

 

 

Kolme selviytymiskeinoa

Tunnelukkojen aiheuttamia selviytymiskeinoja on todennettu kolme erilaista: antautuminen, välttäminen ja ylikompensointi.

Antautuja

Hylkäämisen tunnelukolle antautujan todennäköisimmät puolisot ovat usein

  • varattuja
  • arvaamattomia
  • eivät ole halukkaita sitoutumaan.

Myös muihin läheisiin ihmissuhteisiin, kuten ystävyys tai oman lapsen kasvattamiseen, saattaa liittyä arvaamattomuutta.

Välttelevä

Hylkäämisen tunnelukkoa välttelevän selviytymiskeinoja ovat usein valita eläminen ilman kumppania. Hylkäämisen pelosta ihminen ei yritäkään hakeutua läheisiin suhteisiin jolloin  hylkäämisen tunnelukko ei pääse aktivoitumaan eikä pelonsekaisia tunteita tarvitse kestää.

Ylikompensointi

Hylkäämisen tunnelukkoa ylikompensoiva henkilö ylireagoi jatkuvasti pieneenkin eroon, hän on hyökkäävä, epäilevä ja toisaalta ripustautuu kumppaniinsa. Näillä keinoilla hän työntää itse toista kauemmas kontrolloimalla kaikkea tekemistä.

Jokaiselle ”valikoituu”  se tapa selvitä tunnelukon aiheuttamasta ahdistuksesta, mikä on itselle ollut luontainen selviytymiskeino lapsena hylätyksi tulemisen tilanteessa tai mikä on omalle persoonalle sopivin ratkaisu.

Tiedostaminen on avain tunnelukon avaamiseen    

hylkäämisen tunnelukkotesti

Kuitenkin ainoa keino päästä irti tästä tunnelukosta on tiedostaa, että se on osa itseä ja tutkia sen syntymiseen johtaneita syitä ja tapahtumia. Kun tunnelukkoa alkaa aktiivisesti hoitaa, sisällä oleva pieni hylätty lapsi saa jälleen rakkautta ja tunnelukko hellittää.

Tämän jälkeen aikuinen meissä voi ottaa tilanteen haltuun ja ymmärtää, että ei ole kyse samasta asiasta kuin lapsena. Aikuisena voimme valita seuramme ja voimme valita luotettavia ja välittäviä ihmisiä ympärillemme, kun vain annamme itsellemme luvan luottaa.

Skeematerapiassa ajatellaan, että meissä elää aina sisäistettynä se pieni lapsi sekä vanhempiemme äänet. Lapsi ja sisäistetty vanhempi käyvät jatkuvaa keskustelua siitä, miten asioihin suhtaudutaan.

Sisäistetty vanhempi puhuu yleensä sen oikean vanhemman äänellä ja tavalla jota kuulit lapsena. Joskus se voi olla myös joku muu ihminen kuka on vaikuttanut voimakkaasti lapsuudessamme.

Millaista elämäsi on tällä hetkellä?

Jos lapsuutesi oli tasapainoista ja onnellista, sisälläsi elää tyydyttynyt lapsi jolla ei ole täyttämättömiä tarpeita, joten vastuullinen aikuinen sinussa on elämässäsi pääroolissa.

Olet todennäköisesti tyytyväinen elämääsi ja osaat tavoitella itsellesi tärkeitä asioita rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Sinulla ei ole siinä tapauksessa sisäisiä lukkoja, jotka väheksyvät tai epäilevät kykyjäsi tai arvoasi taikka kuiskivat korvaasi, että kaikki ihmiset pettävät tai jättävät.

Jos taas jossain vaiheessa lapsuuttasi koit toistuvasti olevasi hylätty ja näkymätön tavalla taikka toisella tai koit kaltoin kohtelua tai vähättelyä, sisälläsi oleva lapsi kokee niitä tunteita edelleen.

Kun tilanne on sopiva, lapsen suojakäyttäytyminen, joka on lukkiutunut sisään, aktivoituu ja siitä seuraa, että emme käyttäydy tilanteessa aikuisen tavoin, vaan sisäinen lapsemme ottaa roolin ja käyttäydymme lapsen tavoin.

Tämän artikkelin tarkoituksena on avata sinulle hylkäämisen tunnelukon verhoa. Jos et ole tietoinen olemassa olevasta tunnelukoista, olet saattanut huomata, että käyttäydyt ”lapsen tavoin” tietyissä tilanteissa.

Haluan sinun tietävän, että kyseessä on lapsena oppimasi selviytymiskeino, jota et enää tarvitse. Sisäinen lapsesi ei muidenkaan lasten tavoin ole väärässä, se on vain nälkäinen sitä kohtaan mitä vaille on jäänyt.

Kun tunnistat hylkäämisen tunnelukon itsessäsi, olet jo matkalla kohti itseymmärrystä ja alat pikkuhiljaa murtaa muuria, joka kätkee sisäänsä sen todellisen sinän, jolla on paljon annettavaa ja paljon saatavaa elämältä.

Kun haluat päästä irti hylkäämisen tunnelukon hallinnasta, lue lisää täältä.

AJANVARAUS

 

-Anneli

Kerro kaverille

9 thoughts on “Hylkäämisen tunnelukko, muuri rakkautesi ympärillä

  1. hylätty huostaanoettavaksi says:

    Pakkotoistoa… ,mut suuri mahdollisuus ymmärtää omaa tapaa suhtautua asioihin ja valita toisenlainen/uusi tapa käyttäytyä/tuntea.

  2. Elsa says:

    mikä sitten vaivaa sellaista ihmistä joka parisuhteessa ei anna toiselle sitä mitä tämä tarvitsee, oli sitten kyse vaikkapa joskus ääneen sanotuista kauniista sanoista? Sitten kun toinen on surullinen ja/tai vihainen asiasta, makaa toinen ahdistuneena sohvalla hokee:,älä jätä, älä jätä.anteeksi.

    Mikään ei kuitenkaan muutu ja selitys asialle on ettei mitään voi enää tehdä.

    Eli luovuttaa yrittämättä mitään, ahdistuu jos toinen on vihanen, muttei kuitenkaan edes yritä tehdä asialle mitään. Hokee älä jätä, mutta parin viikon päästä jättääkin itse.

    • Anneli Pohjola says:

      Niin niitä lukkoja ym on puolin ja toisin ja se olennainen on aina pyrkiä hoitamaan sitä omaa lukkoaan♥️. Eli miksi tuntee vetoa ja ajautuu sellaisten ihmisten lähelle jotka kohtelevat huonosti.

  3. Johanna says:

    Onko oman toiminnan vähättely ja mitätöinti hylkäämisen tunnelukon työtä? Huomaan usein vähätteleleväni omia suuriakin saavutuksiani tai jos koitan kehua itseäni niistä ääneen saan paheksuntaa – vai onko tämä vain suomalainen tapa käyttäytyä? Kärsin kuitenkin siitä että minua ei huomata, koen olevani usein näkymätön, vaikka tekisin mitä.

    • Anneli Pohjola says:

      Hei Johanna kiitos viestistäsi. Kyllä osansa voi olla myös hylkäämisen tunnelukolla mutta ehkä vielä suurempi tekijä voisi olla esim vajavuus/häpeä -> vaativuuskin ja myös voisi olla epäonnistumisen lukkoa.

      Aina on useampi vahva lukko jos lukkoja on ja ne myös kietoutuvat toisiinsa ja sen selvittäminen mikä lukko mitäkin aiheuttaa on sellaista salapoliisityötä 🙂 joka vie kuitenkin vähitellen eteenpäin ja antaa tilaa ja työkaluja tutkia yhä syvemmin ja laajemmin omia reaktioitaan.

      -Anneli

  4. Linda says:

    Olen tunnistanut tunnelukkoni vuosia sitten mutten löydä tapaa työstää niitä. Olen jälleen suhteen loppumisen keskellä ja hylkäämisen tunne on musertava. Etsin joka puolelta oljenkorsia joista tarttua kiinni ja hetkellisesti ne voivatkin auttaa. Ilo ja elämän päämäärä on kuitenkin täysin kadoksissa, taas…

    • Anneli Pohjola says:

      Hei Linda, varmasti olosi on nyt surkea jos on ihmissuhde päättymässä:(

      Tunnelukkojensa tunnistaminen on jo hyvä asia ja se antaa pohdinnan aihetta. Taitaa kuitenkin olla niin, että itsekseen voi olla vaikea keskittyä olennaiseen ja huomata ne tärkeät kysymykset jne. Muutos on aikaa vievä ja työläs.

      Voimia sinulle tähän hetkeen.

      -Anneli

  5. Eveliina says:

    Hei Anneli!
    Kiitos hienosta artikkelista.
    Osaisitko sanoa, olisiko isäsuhteen puuttumisella osansa hylkäämisen tunnelukon syntymiseen?
    Isä ei ole koskaan ollut läsnä elämässäni, eikä isästä lapsuudessa äidin kanssa juuri puhuttu. Isää vaan ei ollut, ja puheenaihe oli aina vähän tabu.
    Muita traumatisoivia kokemuksia hylkäämisestä ei lapsuudessa ole ollut, ja äidiltä sain paljon rakkautta.
    Aikuisiällä olen useaan kertaan tullut hylätyksi, rumastikin, parisuhteissa (ei kuitenkaan tunnelukkoihin liittyvien syiden takia) ja tiedostan tunnelukon voimistuneen näiden seurauksena.

    • Anneli Pohjola says:

      Kiitos kommentistasi Eveliina. Kyllä se on hyvin todennäköistä, että isän poissaolo on luonut alustaa hylkäämisen tunntelukolle. Kiinnostaa, että ajattelet, useat hylkäämiset aikuisena eivät liittyisi tunnelukkoihin. Varsinkin hylkäämisen tunnelukon omaava ihminen tuppaa hakeutumaan toistuvasti niihin hylkääviin ihmissuhteisiin.

      Anneli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.