Toistuvasti eroon päätyvät ihmissuhteet voivat johtua hylkäämisen tunnelukosta

tunnelukkokurssit

Hylkäämisen tunnelukko luetaan ns. ehdottomiin skeemoihin ja se syntyy jo varhaisessa vaiheessa lapsuutta. Jos tilanne on otollinen, tunnelukko syntyy  jo ennen puheen kehittymistä.

Jos sinulla on hylkäämisen tunnelukko, se voi ilmetä esimerkiksi loputtomana yksinäisyyden tunteena. Tunteena, jota et usein osaa kuvailla muuten kuin, että olet aivan yksin.

Parisuhteet ovat usein raastavia koska et voi saada tunnetta, että suhde kestää. Elät jatkuvassa epävarmuuden tunteessa ja saatat ylireagoida lyhyeenkin eroon kumppanista kohtuuttoman rajusti.

Toistuvasti eroon päätyvät ihmissuhteet voivat johtua hylkäämisen tunnelukosta

Elämääsi hallitsee jatkuva menetyksen pelko ja varsinkin parisuhteissa se aiheuttaa suunnatonta kärsimystä tätä tunnelukkoa kantavalle ihmiselle. Vaikka suhde olisi kuinka hyvä, eikä todellista syytä kumppanin menettämiseen ole, sinua piinaa jatkuva epäily siitä, että kumppani löytää ”paremman”.

Siitä seuraa, että työnnät kumppania loitommaksi jatkuvalla epäluulolla ja syyttelyllä. Lopulta usein itse katkaiset suhteen koska olet varma, että se joka tapauksessa loppuisi ja on parempi jättää kuin tulla jätetyksi.

Hylkäämisen tunnelukko aktivoituu

Kun hylkäämisen tunnelukko aktivoituu esimerkiksi lyhyen eron johdosta, hylätty pieni lapsi sisälläsi ottaa vallan ja käytös on kirjaimellisesti lapsen käytöstä. Saatat kiukutella ja syytellä, huutaa ja itkeä, että ”et selviä yksin ja miksi jätät minut taas”.

Hylkäämisen tunnelukossa tyypillistä onkin ns. hylkäämisen kehä: ensin tulee paniikki, sitten suru ja kun kumppani palaa kotiin tulee viha. Ja taas mennään…

Lue lisää: Hylkäämisen tunnelukosta voi vapautua 

Lue lisää: Miten nähdä itsessään enemmän hyvää kuin huonoa.

Lue lisää: Miten täyttää vaille jäämisen aukko itsessään.

Neljä tyypillistä olotilaa

Tohtori Jeffrey E. Youngin mukaan tunnistettavissa on neljä eri lapsimoodia, joihin saatamme ”mennä” skeeman (tunnelukon) aktivoituessa. Nämä moodit ovat:

  • haavoittuva lapsi
  • vihainen lapsi
  • impulsiivinen/kuriton lapsi sekä
  • tyytyväinen lapsi.

 

Haavoittuva lapsi

Haavoittuvan lapsen moodissa henkilö vaikuttaa pelokkaalta, surulliselta, avuttomalta tai jotenkin siltä, kuin olisi hukkumaisillaan. Sisäinen lapsi kaipaa epätoivoisesti vanhempaa, joka pitäisi huolta ja rakastaisi. Lapsi on valmis sietämään melkeinpä mitä tahansa saadakseen välittävää huomiota ja huolenpitoa.

Haavoittuvuus on voinut syntyä lapsuudessa pahoinpitelevän läheisen, hylkäävän vanhemman tai kritisoivan vanhemman johdosta.

Haavoittuvan lapsen moodiin voi liittyä melkein mikä tahansa tunnelukko, riippuen haavoittuvuuden syntysyistä, tämän vuoksi haavoittuvan lapsen moodi on tervehtymisen kannalta tärkein hoidettava  moodi.

 

Vihainen lapsi

Vihaisen lapsen moodissa ihminen on suorastaan raivostunut. Tässä moodissa ihminen reagoi vihalla, kun hänen tarpeisiinsa ei vastata ja hylkäämisen, tunnevajeen, epäluottamuksen tai alistumisen tunnelukot aktivoituu.

Kun tunnelukko aktivoi vihaisen lapsen moodin, henkilö voi olla hyvin suorasanainen ja loukkaava tai räyhätä raivon vallassa.

Oma minä jää tuon tunnelukon aktivoiman ärsykkeen alle, eikä toimi niin kuin todella haluaisi, vaan automaattisesti ohjautuu toimimaan sen tunnereaktion määrittämänä, mitä tuo tunnelukko kertoo ja viestittää.

Esimerkki = impulsiivinen / kuriton lapsi

Tyytyväinen lapsi

Tyytyväinen lapsi moodissa mikään haitallinen selviytymismalli ei aktivoidu koska lapsi kokee saaneensa tarpeeksi rakkautta, huomioita ja turvaa.

Hylkäämisen tunnelukon takia useita rikkonaisia ihmissuhteita taakseen jättänyt Niina alkoi nähdä itsensä aivan uusin silmin tutustuttuaan hylkäämisen tunnelukkoonsa: ”Opin aivan uuden näkökulman tapaan ajatella itsestäni, tämä oli käänteentekevä muutos voinnissani.” – Niina 30 v.

Kun Niina ymmärsi ja oivalsi, että hänellä on hylkäämisen tunnelukko, hän hyväksyi sen aiheuttaman pelon tunteen eikä yrittänyt enää päästä siitä väkisin irti.  Hän huomasi ”kaavan” joka hänen parisuhteissaan oli toistunut ja että hän oli usein jättänyt kumppanin kun kiintymys oli alkanut kasvaa.

Nyt hän opettelee sietämään pelon tunnettaan ja kertoo siitä myös kumppanilleen. Hän myös käyttää terapiassa oppimiaan keinoja ja tutkii mikä on totta ja mikä on mielen tuottamaa uskomusta.

Itseymmärryksen ja itsearvostuksen myötä Niina on seesteisempi ja ymmärtäväinen omia pelkojaan kohtaan. Myös parisuhde on kestänyt nyt pari vuotta ja hän on toiveikas elämää kohtaan.

Skeeman vallassa olevan Jaanan 39v. mietteitä : ”miksi sitä ei voisi olla normaali, miksi pitää murehtia ja tuskailla, analysoida ja pohtia. Miksi pitää harmitella ja märehtiä…”

Jaanan kurssin jälkeen : ”Olen oppinut pysähtymään ja muistuttamaan itseäni siitä, että aina ei ole kysymys minusta jos puolisolla on vaikka ”huono päivä”.  Se, että minä en lähde dramatisoimaan puolison omissa ajatuksissa taikka pahalla tuulella olemista on tuonut aivan perustavaa laatua  olevan muutoksen perhe-elämäämme.

Muistutan itseäni siitä, että puolisolla on myös omia työasioita ym. mitkä vaikuttavat hänen mielentilaansa ja se ei tarkoita, että hän on jättämässä minut jos hänen huomionsa ei ole kokoajan minussa.

Minulle tämä on tuonut rauhaa ja tasapainoa ja on kuin raskas taakka olisi nostettu harteilta kun ei tarvitse kokopäivätoimisesti olla huolissaan …”. Välillä aina humpsahdan hetkeksi takaisin skeeman valtaan mutta kaivan tasaisin väliajoin kurssimateriaalit esiin ja vahvistan taas omaa olotilaani.”

Lue lisää: Hylkäämisen tunnelukko, muuri rakkautesi ympärillä

Kun olemme tunnelukon vallassa, silloin olemme lapsen tunteiden vallassa.

Hylkäämisen tunnelukko on yksi yleisimmistä ja hankalimmista. Hylätyksi tulemisen pelko on myös hyvin inhimillinen ja herättää voimakkaasti tunteen lapsesta, joka tavalla tai toisella on joutunut kokemaan hylkäämistä.

Ollessasi hylkäämisen tunnelukon vallassa, voi olla, että valitset aina uudelleen kaltoin kohtelevan tai tunnekylmän tai jopa varatun kumppanin.  Jos olet ollut onnekas ja olet tavannut mukavan ja rakastavan kumppanin mutta tunnelukko aktivoituu, saatat alkaa sabotoimaan suhdetta.

Hylätyksi tulemisen pelko ei välttämättä näy yksistään parisuhteessa vaan voi olla, että olet mustasukkainen myös ystävistä tai työkavereista. Voit olla vihainen sisaruksille ja vanhemmille vaikka et oikein tavoita miksi.

Koet helposti marttyyrimaisia tunteita ja koet tulevasi sivuutetuksi ja sinusta voi usein tuntua, että olet vähempiarvoinen esimiehen silmissä kuin työkaverisi.

Lue lisää: Hylkäämisen kokemus voi uhriuttaa

Mikään vakuuttelu ei saa sinua uskomaan, että kaikki on hyvin. Koet kalvavaa pelkoa yksin jäämisestä ja toisaalta voit kohdella kumppania ylimielisesti ja halveksivasti peittääksesi pelkosi.

Uhriasenne kertoo aina jonkinlaisesta vaille jäämisestä, jota on usein vaikea itsekään ymmärtää tai tiedostaa. Lapsi on jäänyt jossain vaiheessa vaille jotain, mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen vakaaksi aikuiseksi tai hän on kokenut jonkinlaista hylkäämistä tavalla taikka toisella.

Hankalinta on kuitenkin,  että et useinkaan ole tullut ajatelleeksi, että pelko ja epätoivo ovat vain sinun pääsi sisällä ja se aiheuttaa sinulle jatkuvaa kärsimystä elämässä. Onneksi tunnelukko voi avautua, jonka jälkeen elämä näyttäytyy valoisampana ja lempeämpänä.

Avaa Hylkäämisen tunnelukko -verkkokurssi ja elä rakkaudentäyteistä elämää. tai osta verkkokurssi täältä.

 

 

-Anneli

Kerro kaverille

13 thoughts on “Toistuvasti eroon päätyvät ihmissuhteet voivat johtua hylkäämisen tunnelukosta

  1. Tämä tunnelukko on todella hankala. Tunnistan sen omista suhteestani. Minulla se onvarmaan aktivoitunut lapsuudessa, kasvoin alkoholistiperheessä. Mutta olen käsitellyt sit ja jo osittain vapautunut siitä.

    1. Kyllä olet oikeassa, että hylkäämisen tunnelukko on niitä kaikkein hankalimpia ja tuskallisimpia. Ja eniten kärsimystä aiheuttavaa koska se vaikuttaa niin syvästi ihmissuhteisiin. Hienoa, että olet tunnistanut lukon ja pystynyt sitä jo pehmittämään <3

      -Anneli

  2. Aviomiehelläni on selvästi juuri tuo kyseinen tunnelukko. Hänen isänsä oli ja on edelleen alkoholisti ja myös hyvin väkivaltainen vaimoaan kohtaan. Mieheni vanhemmat erosivat kun hän oli murrosikäinen. Mieheni ei ole sen jälkeen ollut missään tekemisissä isänsä kanssa. Minulla on välillä todella vaikeuksia ymmärtää mieheni käytöstä. Hän on erittäin mustasukkainen ja välillä myös todella ilkeä. Hän kuvittelee minun pettävän häntä milloin kenenkin kanssa, jopa hyvien ystävien kanssa. En saisi olla kenellekään miespuoliselle ystävällinen saatika kaveri, kun epäilykset alkavat. Välillä tunnen syyllisyyttä jo siitä jos viestittelen ystävän kanssa puhelimella, vaikka kyseessä onkin naispuolinen ystävä ja ihan tavalliset asiat kyseessä joista keskustelemme. Koska tiedän mieheni epäilevän kailkea, niin ehkä juuri siksi koen oloni syylliseksi jopa olemattomasta syystä… Mitähän asialle voisi tehdä??

    1. Hei Jonna, kiitos kysymyksestäsi. Nämä ovat haastavia ja hankalia tilanteita usein parisuhteessa. Itseäsi voit yrittää auttaa ikäänkuin ”ymmärtämään” miehesi reaktiota näkemällä hänessä sen kärsivän pikkupojan, jolla ei ole muita selviytymiskeinoja. Kuitenkin tottakai aikuisen ihmisen olisi hyvä tiedostaa omat haitalliset käytösmallinsa ja joko yrittää alkaa työstämään niitä itse tai hakea apua.

      Kuitenkin meidän on hyvä oivaltaa, että ketään ei voi auttaa ellei hän halua nähdä omaa käytöstään haavoittavana tai ei kertakaikkiaan ymmärrä, että hänen suhtautumisessaan on jotain hankalaa.

      Voit siis yrittää nätisti kertoa vaikka tunnelukoista tai antaa hänelle luettavaksi vaikka täältä blogista tekstejä tai muualta tunnelukoista jos hän kykenee ottamaan vastaan.

      Arvostelu on aina väärä tapa lähestyä asiaa. Olisi hyvä jos voisit kertoa hänelle, että on varmasti kurjaa jos kokee asiat noin että pelkää kokoajan vaimon pettävän ja sen jälkeen yrittää kertoa miltä sinusta tuntuu elää sellaisessa ilmapiirissä, että pelkäät olla ystävienkin kanssa yhteydessä.

      Toinen asia on sitten se onko itsellä myös viehtymys jonkin lukon kautta omistaviin ja hallitseviin ihmisiin. Sitäkin voi miettiä.
      Mutta jos välit puolisoon ovat hyvät niin molempien tarvetta olla tietynlainen ja tietynlaisessa suhteessa voi tutkia vaikka yhdessä. Ja parhaimmillaan voi tulla oivalluksia, että emme halua kumpikaan tällaista enää ja muutokselle löytyy motivaatiota.

      Iloa ja Valoa elämääsi.

      -Anneli

    2. Minulla on aivan sama tilanne kotona. Mieheni käy terapiassa ja yrittää hoitaa asiaa. Mutta kyllä tämä on niin väsyttävää ja turhauttavaa touhua. Toimin aina väärin! Kun miehellä on "kohtaus" yritän pysyä rauhallisena, rauhoitella, kehotan lopettamaan, yritän olla hiljaa, poistua tilanteesta kokonaan.. Samalla pyörittelet mielessäsi muutamaa toimintatapaa joista valitset yhden jonka pitäisi periaatteessa rauhoittaa tilanne.. Ja aina väärin toimittu! Välillä sitä huutaa ja itkee ääneen, välillä vain omassa mielessään että eikö kukaan voi kertoa miten tuon ihmisen kanssa kuuluu olla?! Miten minun pitää toimia?! Minä en yksinkertaisesti osaa. Tiedostan tilanteen ja ymmärrän sen, mutta en voi hyväksyä sitä miten minua kohdellaan. Siinäpä vasta ongelma.

      1. Hei H, tilanteesi on varmasti haastava ja raskas. Yksi tapa yrittää olla tilanteissa on ajatella, että näet edessäsi pienen pojan, jolla on paha olla ja hätä. Miten silloin toimisit?

        Lisäksi koittaa saada itselle sellaista näkökulmaa, että miehesi tunteet ovat hänen tunteitaan ja sinun ei tarvitse mennä niihin mukaan.

        Ja lapsellekin me sanomme ääneen mikä on sopivaa ja mikä ei. Eli vaikka kuinka haluat ymmärtää miestäsi niin se ei tarkoita sitä, että et voi sanoa, että tällainen käytös ei käy. Eli jos olet päättänyt olla miehesi prosessissa mukana niin koita vahvistaa sitä, mikä on hyvää.

        Ei mikään helppo tehtävä itselle, et voi yrittää olla aina mieliksi vaan yritä toteuttaa jämäkän aikuisen mallia. Miten suhtaudut kiukuttelevaan lapseen, yritätkö miellyttää lasta, vai yritätkö antaa turvaa esim kertomalla hänelle, että sinulla on varmasti paha olo nyt mutta silti tuollainen käytös ei ole sallittua toisia ihmisiä kohtaan?

        Voimia sinulle ja myös omia tunnelukkojaan kannattaa tutkia. Siitä voi saada itselle ymmärrystä miksi myös itse koittaa esim. miellyttää tms.

        -Anneli

  3. Olipas hyvä kirjoitus! Mua alettiin kiusata heti siitä lähtien, kun sain kodin ulkopuolisia kavereita ja hoitopaikoissa. Olin 5-vuotias. Sama kiusauskuvio toistui, vaikka muutimme usein ja vaihdoin koulua. Oli kaksi tyttöä, jotka välillä olivat kavereita ja melkein joka toinen päivä kiusasivat niin henkisesti kuin fyysisesti. Sama kuvio toistui joka ikisessä koulussa, ihmiset vain vaihtuivat. Haukuttiin ulkonäköä, vaatteita, tuhottiin tavaroitani, tönittiin, potkittiin, naureskeltiin, pilkattiin, vakoiltiin, leviteltiin salaisuuksiani ympäri kyliä… 13-vuotiaana aloin käydä koulupsykologilla, 17-vuotiaana sain masennuslääkkeet, joita söin 25-vuotiaaksi ja uudestaan vuoden ajan 28-29v (nyt täytän syksyllä 31v). Parikymppisenä kun koulut oli loppunut olin jo niin ihmisraunio, että en uskaltanut kulkea missään yksin, koska mun mieli sanoi mulle että kaikki tirskuvat tyttöporukat nauroi just mulle, jokainen outo katse mun suuntaan tarkoitti, että se henkilö vihaa mua (sekään ei auttanut että muutaman kerran ihan oikeasti tuli ihan tuntemattomia tyttöjä kaupungilla ohimennen kommentoimaan jotain mun asua tai ulkonäköä). Kotona perheelläni oli sijaislapsia, pari tyttöä, jotka myös nauroivat mulle… joka ikinen ääni mitä päästin esim syödessäni laitettiin merkille ja naurettiin kuinka ällöttävä ja ärsyttävä se oli. Mulle oli hirveän vaikee jopa kouluruokalassa syönti, kun tuntui että kaikki tarkkaili mua. Mulla oli sellanen olo, että koko maailma vihasi mua ja mulla ei ole oikeutta olla olemassa. Äiti aina sanoi, että kiusamiset johtui siitä että olen niin nätti, kiltti ja kunnollinen ja monet ovat kateellisia ja kokevat olonsa huonommaksi ja pönkittävät omaa itsetuntoaan sillä, mutta eihän toi mitään lohduttanut koska en kokenut itseäni mitenkään kadehdittavaksi vaan itsetunto oli nollissa.

    Aikuisemmalla iällä sain vihdoin kavereita (joista osa tosin yhä haukku ja lyttäs), mutta sitten alkoi miesten aiheuttamat surut. Ekat treffit mulla oli vasta 23-vuotiaana. Ensimmäiset poikaystävät oli ulkomaalaisia, jotka nyhtivät musta rahaa ja seksiä. He sentään kutsuivat mua tyttöystäväksi. Mutta heidän ystävät ja lähipiirin miehet alkoivat vaatia myös seksiä ja kun kieltäydyin, mun henkeä uhattiin yms, joten päätin että en heihin enää sekaannu. Sen jälkeen tuli suomalaisia miehiä ja kaikki käytti mua vaan ”hauskanpitoon”. Suostuin kaikkeen, koska ajattelin että jos oon tarpeeks kiltti ja teen kaiken mitä ne haluaa niin ehkä ne alkaa tykätä musta jossain vaiheessa. Paras kohteliaisuus minkä sain oli, että ”oot harmaata aluetta, en oo suhun ihastunut mutta et sä nyt ihan täysin yhdentekeväkään ole”. Analysoin kaiken liikaa, viestien pituuden, laadun ja tuliko niitä ollenkaan. Olin koko ajan varpaillani ja itkin, kun päättelin kaikesta että nyt se jättää mut (vaikka ei ikinä seurusteltukaan vaan tapailtiin, otin tuolloin jopa lieviä rauhottavia lääkkeitä jotka olin saanut lääkäriltä ahdistukseen). Kaikki ne aina jätti mut niin, että mun piti itse päätellä asia, he alko kohdella tosi kylmästi (vaikka toki teki niin aiemminkin, mutta vielä kylmemmin), piti vähemmän yhteyttä, vastaili lyhyesti viesteihin yms. Sit vasta kun itse uskalsin kysyä suoraan niin sanottiin ettei haluu enää nähdä. Mulle he sano aina, että ei haluu parisuhdetta, mutta sit kuitenkin alotti seurustella heti seuraavan tytön kanssa. Joten mulle tuli olo, että en kelpaa muuhun kun hauskanpitoon ja heidän tarpeiden tyydyttäjäksi.

    Nyt vihdoin (n.1,5 vuotta sitten alettiin seurustella) mulla on suomalainen miesystävä, joka kutsuu mua tyttöystäväksi, pitää mua kädestä julkisesti, on esitellyt mut perheelleen, viestittää mulle joka päivä, haluaa tavata mua, ei vie mun rahoja, tekee mun kanssa kaikkea kivaa, eikä halua pelkästään seksiä yms. Mutta silti mulla on koko ajan pelko, että hän jättää mut. Hän ei suostu muuttamaan mun kanssa yhteen, koska ei halua mun koiria saman katon alle (mikä antaa mulle sen kuvan, että ei välitä musta kuitenkaan niin paljoa että voisi unohtaa tuon koirainhonsa… mun luona kyläillessään hän kyllä leikkii ja paijaa niitä, mutta samaan kotiin ei niitä halua. Koiristani en kuitenkaan halua luopua, koska ne on ainoat, jotka ei tuu koskaan mua jättämään muuta kun sitten kun on pakko ja ne kuolee, sekä masennusaikoina ne oli ainoat, mitkä pakotti mut nousemaan aamulla sängystä, ilman niitä en olis selvinnyt). Itken ja masennun ihan täysin jos hän ei voikaan nähdä joku viikonloppu, makaan vaan sängyssä ja alkaa taas pyöriä masennuksen aikaset ajatukset päässä, kuinka tuun aina oleen yksin enkä saa ikinä perhettä jne (en oo nyt pariin vuoteen syönyt lääkkeitä). Haluisin niin löytää sellaisen olotilan, etten menisi heti paniikkiin jos tapaamisväli onkin pidempi tai ei tulekaan kuin pari viestiä päivässä. Alan heti tapani mukaan analysoida, että se on merkki siitä, että mut jätetään taas. Oon aina pitänyt huolen siitä, että kukaan mies ei saa tietää kuinka sekopäinen oon ja kuinka peloissani oon yksin jäämisestä, eli en ole syytellyt tai kiukustunut heille vaan aina oon ulospäin näyttänyt että kaikki on hyvin. Nykyinen mies tietää kyllä masennushistoriani, mutta ei sitä kuinka nykyäänkin masennun helposti (onneks seuraava päivä on yleensä parempi, joten tiedän että on kyse vain ohimenevästä jutusta).

    Mun vanhemmat ei oo koskaan mua hylännyt tai kohdellut kaltoin, joten mun tunnelukko on varmaan syntynyt noista kiusaamisista ja kavereiden hylkäämisistä. Ja myöhemmin oon päätynyt aina valitseen tietyn tyyppisiä miehiä kumppaniksi, mikä on taas aiheuttanut uusia hylkäämisiä. Tää teksti kyllä herätti. Aattelin aina, että mussa on pakko olla jotain vikaa, kun en kelpaa kenellekään seurustelusuhteeseen, mutta ehkä oon ite just ajautunut sellasille ihmisille, jotka huomaa että mua on helppo käyttää hyväksi.

    Kiitos paljon tästä tekstistä ja pahoittelen kovasti näin kauhean pitkää kommenttia ja avautumista. Uskon, että tästä on mulle paljon apua tulevaisuuteen, kun pystyn ymmärtämään hieman mistä kaikki johtuu. Kiitos <3

    1. Kiitos koskettavasta viestistäsi. On varmasti ollut raskasta selvitä kaikista näistä koettelemuksista 🙁 Hienoa, että jaksat itseäsi kiskoa kohti valoisampaa olotilaa. Oikein hyvää kevättä sinulle. <3 / Anneli

    2. Kirjoituksesi toi oman nuoruuteni hyvin mieleen… Samanlaisia asioita käynyt läpi. Lopulta tutustuin ex-mieheeni, joka paljastui myöhemmin narsistiksi ja alkoholistiksi. Olin oiva kohde hänenlaiselleen ja siinä suhteessa olin lähes 20vuotta. Yritin irrottautua hänestä pariin otteeseen, mutta hän sai minut palaamaan lupaamalla muutosta-jota ei tullutkaan. Viimein tajusin, ettei mikään muutu ellen lopeta suhdetta. Nyt olen joutunut opettelemaan yksinoloa uudelleen ja toivon, että tämä elämänvaihe kasvattaisi minua oikealla tavalla, etten enää ikinä antaisi kenenkään kohdella minua kaltoin/sortuisi hyväksikäyttäjiin. Kirjoituksestasi päätellen olet vielä nuori, toivon kovasti sinulle voimia eheytymiseen, on tärkeä asia tiedostaa omat ”heikkoutensa”-se on askel muutoksiin. Ympäröi itsesi sellaisilla ihmisillä, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi arvokkaaksi. Sellaisilla ystävillä/läheisille, jotka eivät vie henkisiä voimia,joiden kanssa voit olla oma itsesi, etkä koe joutuvasi luopumaan omasta tahdostasi/alentamaan omia moraaliarvojasi. Se auttaa siinä itsesi rakastamisesssa/osaat tunnistaa hyväksikäyttäjät helpommin… Toivon sinulle onnellisempia aikoja!<3

  4. Onko kyseessä hylkäämisen tunnelukko, kun olen ollut toistakymmentä vuotta kestävässä suhteessa ja aviomies haluaa avioeron. Olen kasvanut alkoholistiperheessä. Mies reissaa, hänellä on raskas työ ja myös raskaat huvit. Mukana huvituksissa on myös naisia. Aviomiehen kerrottua eroaikeista tunnen hätää, pelkoa, surua, mustasukkaisuutta. Onko minulla tunnelukko vai ovatko nuo ihan normaaleja tuntemuksia tilanteessani?

    1. Hei br kiitos kysymyksestäsi. Alkoholistiperheessä kasvaneena sinulla todennäköisesti on tunnelukkoja jotka ovat ohjanneet sinua haavoittavaan parisuhteeseen. Toki eron tullessa kohdalle on myös ihan täysin normaalia tuntea hätää ja pelkoa.

      Halutessasi voit käydä lataamassa tunnelukkotestin itsellesi tuolta ajanvaraussivulta.

      Jaksamista sinulle.

      -Anneli

  5. Hei. Latasin tunnelukkotestin. Sain täytettyä sitä puoleenväliin ja minulla oli niin paha olla että jätin odottamaan parempaa hetkeä. Vastauksista päätellen olen täysin lukossa koko ukko. Olen käynyt psykoterapiassa viiden vuoden aikana, kelan tukemat jaksot on käytetty ja omakustanteisesti loput. Minulla on vahvasti traumaattinen lapsuus ankaran uskonnollisessa perheessä. Miten edetä kun näin kovasti reagoin etten saanut testiä etes loppuun tehtyä?

    1. Hei Ukko 🙂 ja kiitos viestistäsi. Teit aivan oikein kun kuuntelet olotilaasi etkä vie itseäsi äärirajoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.