Työnohjaajana minulla on näkemys esimies/alainen suhteeseen vähän sama kuin pariterapiassa parisuhteessa.
Mielelläni pyrin työnohjauksessa suuntaan missä mietitään mitä minä voin omalta osaltani tuoda tähän ”suhteeseen”, että se olisi parempi ja toimivampi? Mitä minä voin antaa, että yhteistyö muodostuisi hedelmälliseksi.
En näe itseäni esim. erillisenä työnjohdon työnohjaajana vaan pidän tärkeänä myös oman työskentelyni kannalta, että näen asioita monesta näkökulmasta enkä ns. erkane arjesta.
Työnohjaus on voi olla ensikertaa to:n tuleville merkillinen tilanne josta ei oikein saa käsitystä mikä on to:n tarkoitus. Työnohjaukseen tultaessa monesti haasteelliseksi nouseekin yhteisen ymmärryksen löytäminen siitä mistä keskustellaan työnohjaustilanteissa. Aiheet voivat liikkua työyhteisön sisäisestä tilanteesta aina varsinaisen työn tekemisen tai tilanteiden / case tyyppisten asioiden välillä. Kuitenkin monesti joudumme ikäänkuin opettelemaan ensin sitä, että asioita olivatpa ne mitä tahansa pohditaan nimenomaan siitä omasta näkökulmasta ja tutkitaan sitä miten minä itse koen ja suhtaudun asioihin ja miten se vaikuttaa työssä. Ja vaikeinta yleensä meidän onkin pysähtyä katsomaan sitä omaa osuutta tilanteissa. Kuitenkin sen tutkiminen miten toimimme ja miksi antaa yleensä mahdollisuuksia kokea työtä ja työyhteisöä/asiakkaitaan uudella ja usein rakentavammalla tavalla.
Työnohjaajalta vaaditaan ymmärrystä ja sen verran tilanteen hallintaa, että työnohjaustilanne ei mene tavalliseksi kahvihuonejutusteluksi, joka ei varsinaisesti hyödytä ketään.
Työnohjaus vaatii useinkin uskallusta heittäytyä tilanteeseen ja myöskin se voi olla työlästä ja rankkaakin koska siinä joutuu vastakkain nimenomaan sen asian kanssa millainen minä itse olen esimiehenä/alaisena/työntekijänä/työkaverina jne.
Työnohjaus sopii kaikille ja kaikkiin työyhteisöihin ja hyvin vähän aikaa vievällä panostuksella voisi olla monesti isoja positiivisia vaikutuksia niin yksilölle kuin työyhteisöllekin.
-Anneli