Lopulta tulee prinssi

Lähes aina sadut kertovat traumasta selviytyjistä





Tarinan alussa voi olla auvoista ja näennäisesti onnellista tai sitten jo lähtökohtaisesti päähenkilö elää traagisissa tai vaikeissa olosuhteissa, esim Tuhkimo tai Harry Potter.



Vanhemmat ovat yleensä menetetty tavalla taikka toisella tai päähenkilö joutuu eroon vanhemmistaan.


Jokin kaamea tapahtuma kohtaa lasta sadussa, josta seuraa elämän ja kehittymisen pysähtyminen tarinan päähenkilön, lapsen elämässä pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa.


Lopulta tulee prinssi



Satujen prinssi saapuu lopulta ja pelastaa lasikengän, suudelman tms. kautta ja avulla.


Loppu hyvin, kaikki hyvin.

 

Sadut kertovat vertauskuvallisesti siitä miten mieli sulkeutuu ja lakkaa kehittymästä haitallisten tapahtumien seurauksena.



Tunnelukot ovat niitä satujen ikiunia tai linnan torneja, jotka pistävät mielen sulkeutumaan maailmalta ja itsen kehitykseltä, jotta voisi selvitä.



Kehitys jää kesken ja tuo lapsenomainen selviytyminen jatkaa elämän häiritsemistä aikuisen maailmassa.



Sadun prinssi ei myöskään tarkoita sitä, että onnellisena elivät prinssi ja prinsessa, vaan että onnellisena elät ennen kaikkea sinä itsesi kanssa,kun olet löytänyt ja herättänyt itsesi ikiunesta.


Prinssi on siis vertauskuva sille osalle sinua, joka on ehyt ja kutsuu sinun haavoittunutta puoltasi yhtymään ja tulemaan kokonaiseksi.



Lasikenkä ja suudelma puolestaan kuvastavat sitä, mikä voi auttaa. Ne kuvastavat sitä apukeinoa, joka auttaa eteenpäin ja auttaa näkemään itsensä kokonaan.

Pysytteletkö vanhassa roolissasi vai lähdetkö etsimään aikuista sinua.

P.S. Mikä on sinun halukkuutesi muutokseen, oletko jo tarpeeksi väsynyt siihen, että elämäsi toistaa kaavaa, joka ylläpitää kärsimystä ja murheellisuutta. Rikkinäisiä ihmissuhteita tai musertavaa yksinäisyyttä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *