Rakkauslaulu

Miksi hän toimii näin.
Miksi hän taas petti, miksi hän taas jätti.
Miksi nämä muut ihmiset kohtelevat minua näin.
Miksi tämäkään suhde ei onnistunut.
Miksi hän tekee minut mustasukkaiseksi.
Miksi hän on tuollainen eikä ole tällainen.
Miksi hän ärsyttää minua.
Miksi hän ei voi toimia kuten minä tahdon.
Miksi hän ei näe ongelmaani.

 

En pidä kiinni.

Miksi hän juttelee niille toisille naisille / miehille vaikka tietää, että hermostun siitä ja sitten olen taas monta päivää aivan paniikissa ja vihainen.

Miksi hänelle ei riitä minun seurani, miksi hän tarvii muita ihmisiä, miksi hänellä ei näytä olevan minun kanssani yhtä hauskaa kuin kavereidensa kanssa.

Miksi emme voi mennä ja tehdä yhdessä kaikkia asioita.

En työnnä sua pois.

Miten saan puolisoni ymmärtämään, että hän ei saa toimia noin tai näin. Miksi hän ei voi toimia niin, että minun ei tarvitsisi suuttua eikä tulisi riitaa.

Miksi hän ei ymmärrä tätä pelkoani ja raivoani. Miksi hän uhkaa jättää minut jos en muutu. Miksi hän ei vain voi olla kuten minä tahdon.

 

Ja pyytämättäkin tahtoisit jäädä.

 

Kun luotat, että sinä olet rakkauden arvoinen, luot pohjan myös hyvälle ja arvostavalle parisuhteelle.

Kun alat vähitellen ehkä kiinnostua siitä mahdollisuudesta, että sinussa itsessäsi voi olla jotain mikä kaipaisi eheytymistä, alat ottaa askeleita siihen suuntaan mikä luo mahdollisuuksia korjata jotain mikä on ollut rikki tai säröillä.

Itse joutuu tekemään työn koska kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Se vaati sen ymmärtämisen, että se olet sinä eikä hän, jonka ajatuksista ja uskomuksista sinun tulee ennen kaikkea kiinnostua.

Mutta kun kiinnostut alat ymmärtää ja oivaltaa jotain. Oivallat kuinka vähän ymmärrätkään.  Ja eteen päin mennessä ymmärrät, että tie on pitkä ja kivinen mutta se on ainoa tie mikä vie kohti helpompaa.

Mutta kuinka kiinnostava tie se onkaan.

Vasta tässä vaiheessa ehkä alat oivaltaa kuinka sitkeässä tunnelukon aiheuttamat toiminta- ja ajatusmallit ovatkaan. Ja työ jatkuu, Kyyneleiltä ei vältytä. Toisaalta jos et tule kosketetuksi ei mikään muutu.

Kysymys miksi tuo toinen ei toimi kuten minä haluaisin, on helpompi kysyä itseltä kuin kysyä miten voisin hyväksyä toisen sellaisenaan ja itseni tällaisenaan.  

Ei todellakaan ole helppoa ymmärtää miksi tärkeämpi ja eteenpäin vievä kysymys on miksi minä koen kuten koen tai miksi olen suhteessa, jossa minua loukataan.

Juuttuminen kysymykseen miksi tuo toinen on sellainen kuin on vie huomion pois itsestä ja ainoasta ihmisestä, jonka toimintaan voit todella vaikuttaa.

Siinä vaiheessa kun se oivallus alkaa tulla mieleen, että tärkein ja ainoa ihminen, jota voit muuttaa ja jota voit kehittää olet sinä itse olet jonkin merkittävän äärellä. 

 

Toistuvasti eroon päätyvät ihmissuhteet voivat johtua hylkäämisen tunnelukosta>>>>

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *