Olet menestystarina.

Kysyin alitajunnaltani, todelliselta minältäni siltä, joka on aina, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siltä, joka tietää.

 

 

Kysymys:                ”Miten saan pudotettua painoani?”

Vastaus:                 ”Syö vähemmän pullaa, jäätelöä ja karkkia ja vähemmän myös ruokaa, vaikka se onkin hyvää ja jos voisit liikkua edes hiukan niin se olisi myös hyvä. ”

Pakko myöntää, että tämä vastaus ei tullut aivan puun takaa yllätyksenä, kyllä minulla on ollut luultavasti tästä asiasta jonkinlainen tieto ja ymmärrys myös pinnallisen ja tiedostamattoman minäni puolella mutta olisin toivonut, että jotain valtaisan paljon hienompaa tai mystistä olisi vastauksena tullut. Olin pettynyt vastaukseen. Haluaisin vastauksen, jossa ei minulta itseltä edellytetä tekoja, jotka vaativat itsehillintää tai ponnisteluja.

 

Kysymys:        Haluaisin kodin, joka on siisti ja kaunis ja että, kaikki vaatteeni eivät näyttäisi siltä, kuin ne olisi tehty kissan karvasta, miten voisin saada kaiken tämän?

Vastaus:          Sinulla on kaunis koti, siivoaminen tuo sen näkyviin ja siivoaminen myös pitää kodin siistinä.   Kun sinulla on kissoja se edellyttää, että imuroit joka päivä, jos haluat, että joka paikka ei ole karvakuorrutteessa

Jotenkin tämäkin vastaus tuntui ihan kuin olisin tiennyt jo vastauksen mutta olisin halunnut kuulla kyllä vähän jotain muuta. Ehkä jännittävämpi vastaus olisi ollut esimerkiksi, tee tänään lotto ja jos voitat voit ostaa uuden asunnon, joka ei vielä ole sotkuinen ja ehkäpä voit palkata sinne kodinhoitajankin jatkossa.

 

Kysymys:       Miten saisin enemmän sisältöä elämääni?

Vastaus:      

Mene ulos ovesta useammin.

Vastaa kutsuihin kyllä.

Kutsu myös itse ihmisiä kahville tai elokuviin.

Tavoittele edes jotain, älä vain möllötä.

Laita tv kiinni ja avaa kirja.

Avaa äänikirja.

Mene kävelylle.

Pyöräile.

Mene kirjastoon.

Suunnittele itsellesi päivällinen ja valmista se.

Mieti mitä edes haluat ja ala unelmoida siitä.

Naura enemmän.

Käy kahvilla itseksesi.

Vastaa enemmän kyllä kuin ei.

Pohdi mitä oikeastaan haluaisit ja ala haaveilla siitä.

Kun haaveilet, ala miettiä mitä sinun pitäisi tehdä, että haave toteutuisi tai tulisi lähemmäs.

 

Nämäkään vastaukset eivät saaneet minua hämmästymään ja ihmettelemään, että miten en ole tätä tajunnut. Taas jäin kyllä tunteeseen, että no odotin jotain mullistavaa, jotain mikä vain tulee ilman, että minun itse täytyisi jotain…

 

Kysymys:      Miten saisin kirjoitettua kirjan?

Vastaus:      Ala kirjoittaa.

Hmm…

 

Kysymys:      Miten saisin sen, mitä haluan, miten onnistuisin elämässä, ihmissuhteissa, miten saisin menestystä, hyvinvointia ja rikkautta?

Vastaus:   

Koko elämäsi on jo menestystarina.

Toteutat jatkuvasti juuri sitä, mihin uskot ja mitä sisimmässäsi itsellesi sallit.

Saat jatkuvasti juuri sitä, mitä ajattelet.

Saat jatkuvasti juuri sitä, mitä odotatkin saavasi.

Olet toteuttanut huipputaitavasti kaiken sen, mihin olet uskonut olevasi oikeutettu.

Onneksi olkoon.

 

Mitä  helv….. vinoileeko minun oma alitajuntani minulle vai mistä ihmeestä on kysymys?

 

Jatkan kuitenkin kyselyä alitajunnaltani.

Kysymys:

Kissani sairastui juuri kun olen tekemässä uutta tuotetta, jonka aion lanseerata. Onko kissani sairastuminen merkki siitä, että minun ei pitäisi ottaa tätä askelta uuteen?

Vastaus:       Ei, kissasi sairastuminen ei liity töihisi.

Kissasi sairastui koska se on aika vanha ja otti liian kovaa matsia kaverinsa kanssa, jolloin sen selkä venähti. Selkä on nyt hoidettu kipulääkekuurilla ja se siitä.

Sinä kyselet tätä vain koska pelkosi koittaa saada sinut jättämään tekemättä sitä, mikä tuntuu kiinnostavalta, joten lopeta höpöttely ja ala tehdä.

 

Alitajuntani tuntuu olevan hiukan terävällä tuulella mutta luultavasti oikeassa.

Onko sinulla vastaavia keskusteluja itsesi kanssa tai huomaatko siirtäväsi haaveidesi toteuttamista aina seuraavaan päivään, viikkoon, kuukauteen, vuoteen pelosta, että joku arvostelee tai että epäonnistut.

 

-Anneli

AVAAMON PALVELUT >>>

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *