Hylkäämisen tunnelukko synnyttää alistuvuuden tunnelukon selviytymiskeinoksi.

Alistuvuus

Jos alistun niin ehkä en tule hylätyksi

Alistumisen tunnelukolle antautuja, antaa muiden hallita tilanteita ja tehdä valinnat puolestaan. Hän toimii niin, että ei tulisi hylätyksi tai arvostelluksi. 

Voit myös pyrkiä välttelemään kaikenlaisia konfliktitilanteita ja luovia ikään kuin välimaastossa, ettei tarvitse ottaa kantaa tai joutua tilanteisiin, joissa pitäisi tehdä päätöksiä. Tällä tavoin toimimalla keräät kuitenkin sisimpääsi ärtymystä ja tyytymättömyyttä.

Ylikompensoija, joka koittaa suojata itseään alistuvuuden tunnelukolta, saattaa puolestaan voimakkaasti kapinoida auktoriteetteja tai oletettuja auktoriteetteja vastaan.

Alistumisen tunnelukko kuuluu ns. muut-suuntautuneisuus skeemojen joukkoon. Siinä henkilö kokee olevansa pakotettu toimimaan toisten määräämällä tavalla joko rangaistuksen tai hylkäämisen pelosta.

Alistumista on kahdenlaista, joko henkilö sivuuttaa omat tarpeensa ja toiveensa ja alistuu muiden vaatimuksille tai tunteiden tasolla hän tukahduttaa tunteensa, joka on usein kätkettyä vihaa, koska pelkää toisen maksavan samalla mitalla takaisin.

Alistuminen perustuu jonkinlaiseen koston pelkoon, ihminen kokee, että hänen on pakko toimia niin kuin olettaa tai kokee toisten vaativan.

Alistuessasi koet, että tunteesi ja tarpeesi eivät ole tärkeitä ja peität ne. Tästä seurauksena kuitenkin on vihan kasautuminen sisällesi, joka aiheuttaa harkitsematonta käytöstä, vihan purkauksia, läheisistä ihmissuhteista vetäytymistä, päihteiden väärinkäyttöä sekä erilaisia psykosomaattisia oireita.

Alistumisen tunnelukko johtaa helposti välttämiskäyttäytymiseen, esim. parisuhteissa voi tulla voimakas ahdistuminen ja ansaan jäämisen tunne.

Kuitenkin yleisin alistumisen tunnelukon aiheuttama käyttäytymismuoto on antautuminen, eli olet ylimukautuvainen mutta sisimmässäsi koet, että sinulle ei ole vaihtoehtoja, koet olevasi auktoriteettien armoilla.

Alistumisen tunnelukon otteesta vapautumiseksi pyritään hakemaan todistusaineistoa sille, että omien toiveiden ja tarpeiden ilmaiseminen ei johda kostotoimenpiteisiin muiden taholta.

Lopulta alistumisen tunnelukko on ehkäpä kaikkein helpoin avata. Kun alat tietoisesti kokeilemaan tarpeeksi turvallisissa ja pienissä tilanteissa toisin toimimista, pääset nopeastikin ymmärrykseen siitä, että olet aikuinen ja voit olla oma itsesi ja omaa mieltäsi ja toimia omien tavoitteidesi ja arvojesi mukaisesti. Huomaat, että siitä ei seuraa mitään katastrofia eikä pahaa. Todennäköisempää on, että muut eivät, edes huomaa, että toimit jotenkin toisin. Alat huomata, että asioista voi olla eri mieltä mutta se ei tarkoita, etteikö voida työskennellä tai toimia yhdessä.

Alistumisen tunnelukko hellittää kun hylkäämisen tunnelukko alkaa avautua.  Alistuminen on syntynyt lapsena selviytymiskeinoksi erilaisiin haitallisiin tilanteisiin ja hylätyksi tulemisen pelkoon.

 

 

-Anneli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *