Yksi osa persoonallisuushäiriöiden kuvausta on esimerkiksi:
”Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Useimmilla psyykkisesti terveillä ihmisillä ilmenee etenkin stressitilanteissa eri persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea tai käyttäytyä. Persoonallisuushäiriöissä nämä tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan jäykempiä ja itsepäisempiä. Ne ymmärretään henkilön keinoina hallita tai välttää yksinäisyyteen tai ihmissuhteisiin liittyviä ahdistavia mielikuvia ja tunteita.”
Henkilön keinot välttää yksinäisyyteen tai ihmissuhteisiin liittyviä ahdistavia mielikuvia ja tunteita!
Voisiko nimittää persoonallisuushäiriötilaksi kaikkea sitä mikä meissä itsessämme estää meitä olemasta sitä mitä syvällä sisimmässämme olemme. Kun olemme häiriötilassa, pienennämme itseämme monin tavoin tai kohtelemme itseämme muuten huonosti. Emme uskalla olla näkyvästi sitä mitä haluamme koska uskomuksemme on, että se ei ole sallittua tai se ei ole jonkun mielestä oikein tai mitä muita kaikkia pelkoja voi liittyä siihen, että ajattelemme sitä mitä muut sanovat.
Kun olet tässä häiriötilassa se saa sinut kuitenkin sisimmässäsi kokemaan ärtymystä tai häpeää jopa vihaa ja kaikki nämä tunteet vaikuttavat siihen miten kohtaat muut ihmiset ja miten voit elää elämääsi joko väkevästi tai piilossa.
Persoonan häiriötila, joksi kutsun tilaa jossa et elä oman näköistä elämääsi vaan elät tunnelukkojen ohjaamana, voi liittyä monenlaisiin asioihin elämässä. Siihen, että saako olla sitä mitä on ja miten ja missä saa olla sitä mitä on.
Mutta ennen kaikkea häiriötila liittyy usein mielen hyvinvointiin siihen, että et ole yhteydessä omaan sisimpääsi vaan sinua ohjaavat erilaiset tunnelukkojen ylläpitämät uskomukset, luulot, kuvitelmat, negatiiviset ajatukset itsestä ja vääristyneet kuvitelmat siitä miksi muut ihmiset ovat mitä ovat.
Syyllisyys
Mitä sellaista sinä voit itsessäsi tunnistaa, joka pitää sinua kiinni syvässä syyllisyyden tunteessa ja häiriötilassa? Mikä on se salaisuus, jota kannat mukanasi kuvitellen, että se aiheuttaa hylkäämistä ja halveksuntaa?
Tunnelukot ohjaavat meitä pysymään tässä häiriötilassa ja hallitsevat näin elämäämme ylläpitäen haitallisia tunteita ja uskomuksia, jotka vaikuttavat siihen miten koemme elämän ja miten suhtaudumme muihin ihmisiin.
Syyllisyyttä on amerikkalaisen analyytikon James Hollisin mukaan kolmenlaista.
- Syyllisyys jostain mitä on tehnyt väärin toista ihmistä kohtaan. Vapautuksen tuo vastuunnotto ja anteeksipyyntö. Jos ajattelet, että et ole koskaan syyllistynyt mihinkään tämän kaltaiseen, olet todella kaukana totuudesta ja itsestäsi.
- Eksistentiaalinen syyllisyys. Syyllisyys siitä, että tiedostaa ja ymmärtää olevansa mukana maailmaan kärsimystä tuottavassa toiminnassa kuluttamisen ja yksinkertaisesti sen takia, että on syntynyt tänne pallon puoliskolle mikä imee hyvinvointiaan pitkälle kolmannen maailman kärsimyksistä. Tätä ei voi kokonaan poistaa mutta jälleen mitä enemmän vastuuta ottaa valinnoistaa, sitä vapaammaksi ja täydemmäksi voi elämänsä kokea.
- Syyllisyys siitä, kuka ja mitä olemme. Tässä tulemme häirötilan äärelle. Ahdistus ja häpeä jota voi seurata itsen pienentäminen jollain. tavalla. Este olla sitä mitä todella on ja sen tuoma jatkuva kärsimys ja ahdistus. Uskallus elää puuttuu ja tämä on sitä, mitä kadutaan kuolin vuoteella. Tätä ylläpitää myös suuresti se väärä käsitys elämästä, että elämän kuuluisi olla jotenkin häiriötöntä ja helppoa.
Tunnelukot ja niiden tunnistaminen ohjaavat tehokkaasti näiden lähteiden äärelle ja tutkimaan sitä mikä on totta ja mikä on persoonan häiriötilaa.
-Anneli
Kärsin todennäköisesti ainakin hylkäämisen ja tunnevajeen tunnelukoista ja olen työskennellyt terapiassa jo vuosikausien ajan. Tuntuu kuitenkin siltä että parisuhdetilanteeseen sillä ei ole ollut juurikaan vaikutusta. Erosin vajaa kaksi vuotta sitten lyhyeksi jääneestä avioliitosta. Eroa seurasi masennusjakso, josta en oikein vieläkään ole toipunut. Luulin että pitkä käsittely jakso terapiassa olisi tuottanut tulosta ja olisin tullut loppuelämäni suhteeseen. Juuri kun aloin tuntea turvallisuutta ja luulin että muut asiat elämässä nousevat keskeisemmiksi, mies ilmoitti muuttavansa pois. ( yritimme saada yhteistä lasta ) Pelkään parisuhdetta vielä enemmän kuin aikaisemmin. Tuntuu että en jaksa lähteä uuteen suhteeseen jossa joku ”todistaa” hulluuteni jälleen kerran ja on minun kanssani joko siksi että on jollain tapaa tuen tarpeessa tai ihastunut ulkoisiin ominaisuuksiini tai suorituksiini. Ei kuitenkaan minun itseni takia. Ja että olisi erityisesti minut valinnut. Toisen kulttuurin erilainen ja suomalaista aktiivisempi tapa kommunikoida, huomioida tai koskettaa on saanut minut kuitenkin kuvittelemaan olevani toiselle tärkeä ja se ainoa valittu. Lisäksi kumppanit ovat edenneet suhteessa todella nopeasti, vaikka olen toppuutellut ja kysynyt erityisesti avioliittoa solmittaessa että oletko varma tästä, pystytkö näin nopeasti ison päätöksen tekemään. Lopulta tulee todella falski olo. Esim. olen juridisesti ja sosiaalisesti naimisissa mutta mies sanoo antaneensa suhteemme syntyyn mahdollisuuden. Tai aikaisempi kumppani että ei tykännyt joistakin piirteistäni, mutta ajatteli että minulla on ollut vaikea elämä ja muutun toisenlaiseksi. Molemmat asiat ilmenivät vasta suhteen päättyessä kun kuohuksissani tilasin syytä miehen päätökselle. Molemmat miehet ovat saaneet selkeää hyötyä suhteestamme. Syntyy vain lisää ikäviä kokemuksia käsiteltäväksi ja itsetunto saa jälleen kolauksen. Olen samanaikaisesti erittäin väsynyt, vihainen ja turhautunut. Tuntuu että elämä ei kulje eteenpäin kohdallani lainkaan samalla tavalla kuin ikäisilläni. Tunnen itseni poikkeavaksi. Tuntuu että koskaan ei tule minun vuoroni. Häpeän jatkuvia epäonnistumisiani.
Hei Inka, kuvaat hyvin sitä miten ihminen ohjautuu tunnelukkojen ohjaamana toistuvasti samankaltaiseen suhteeseen. Tunteiden voimakkuus ja kumppanin kiihkeys vetävät puoleensa magneetin lailla ja se pieni ääni jätetään huomioimatta, joka sisimmässä ehkä koittaa sanoa, että kaikki ei tunnu ihan niin hyvältä kuitenkaan. Kuitenkin juuri siellä sisimmän kuuntelemisessa piilee viisaus.
-Anneli
Aino
Nuorempana minäkin koin jatkuvaa hylkäämistä silloisten poikaystävieni taholta. Aloin sitten toimia niin, että hylkäsin suhteen ennen kuin toinen kerkiää. Olin silloin aivan rikkinäinen. Sairastuin jopa anorexiaan tämän takia.
Siinä tilassa tapasin silloisen mieheni ja näin jälkeenpäin ajatellen koko pitkä liittomme oli yhtä tunteiden vuoristorataa johtuen minun tunnelukoistani. Näitä olin saanut varmasti lapsena, olen toiseksi vanhin ja siskoni on hyvin voimakas persoona, joka on osannut ottaa huomion vanhemmiltani itselleen. Asuin maalaistalossa ja tämän takia minun toivottiin olevan poika. Olin lapsena melko poikamainen varmasti juuri tämän takia. Yritin olla vanhemmilleni poika, jota he eivät saaneet. Pitkä liittoni päätyi eroon ja nyt olen uudessa parisuhteessa.
Olen huomannut, että jälleen nämä hylkäämisen tunnelukko aiheuttamat ongelmat minussa alkavat nousta esiin. Nyt olen valmis pääsemään niistä irti ja elämään lopultakin vapaana ja onnellisena elämääni eteenpäin tässä uudessa parisuhteessa. Toivon löytäväni oivalluksia vääränlaisten käyttäytymismallieni poistamiseksi. Haluan vapaaksi pelosta ja itsesyytöksistä, jotka tuhoavat ihmissuhdetta.
Hei Aino, kuvauksesi on täydellinen. Ihan mahtavaa on, että tällä hetkellä tiedostat lukkosi ja siihen johtaneet syyt ja tärkeintä juurikin on se oma halu päästää ja päästä irti ja silloin on kurssin materiaalin mahdollista olla hyödyksi <3 Tunteidensa hyväksyminen sellaisenaan on perusta ja siitä voi tutkimusmatka alkaa.
-Anneli