Tunnelukot vaikuttavat elämässä monin tavoin.

avaamo

Tunnelukkojen työstämisessä on pääasia, että aloittaa jostain, että ylipäätään aloittaa.

Työstäminen antaa oivalluksia ja johdattaa sitä kohti mikä on tärkeintä. Voit oivaltaa, että se minkä kuvittelit olevan se suurin ongelma, ei välttämättä olekaan aivan niin suoraviivaista.
Mutta se, että aloitat tutkimaan tilannettasi on avain olennaisesti tärkeiden huomioiden löytämiseen.
Todellisuudessa on vain hyvin harvoin niin, että voimakkaita tunnelukkoja on vain 1-2. Tunnelukot syntyvät olosuhteissa, jotka ovat otollisia tuottamaan monia negatiivisia käsityksiä itsestä.

Tunnelukot kietoutuvat toimintapareiksi, joissa toiset syntyvät toisen lukon suojaksi ja selviytymiskeinoksi.

Tunnelukkojen kautta voi elämäänsä tarkastella eri kulmista.


Sabotoitko elämässäsi menestymistä ja onnistumista -> vaativuus, vajavuus, epäonnistuminen, suojattomuus


Oletko vieraantunut lähes kaikista sosiaalisista kanssakäymisistä -> hylkääminen, ulkopuolisuus, vajavuus, tunnevaje, hyväksikäyttö


Onko elämäsi jatkuvaa parisuhdedraamaa, rakkaus on käsityksesi mukaan tuskaa, mustasukkaisuutta, itkua ja polttavia tunteita -> hylkääminen, tunnevaje, vajavuus


Olet kärkäs arvostelemaan muiden ihmisten tekemisiä ja usein napit vastakkain työkavereiden, ystävien kanssa -> vaativuus, rankaisevuus, vajavuus, oikeutus, tunnevaje



Tässä muutamia esimerkkejä miten tunnelukot voivat näyttäytyä elämän eri osa-alueilla. Tunnelukot siis ohjaavat ajatuksiasi, puheitasi, kanssakäymistäsi ihmisten kanssa. 
Tunnelukot voivat olla syynä siihen, että toistuvasti koet epäonnistumista elämässä menestymisessä, mitä se sitten kenellekin tarkoittaakin.
Samoin kuin voit hylkäämisen tunnelukon vallassa sabotoida itse parisuhdettasi voi sabotoida myös vaikkapa taloudellista tilannettasi jonkin sisäisen uskomuksen sanelemana. Voiko olla, että et itsekään usko sinulle olevan mahdollista kaikin puolin hyvä elämä?
-Anneli


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *