Olemme taitavia kertomaan itsellemme tarinoita, joita pidämme totena ja joiden mukaisessa mielentilassa elämme.

Voi olla, että mieleesi on joskus juolahtanut ajatus vaikkapa siitä, että puoliso, äiti tai muu läheinen ei rakasta tai välitä taikka esimies ei arvosta sinua koska ei kerro sitä sinulle koskaan tai ainakin ani harvoin. Jossain vaiheessa ehkä kun elämä kulkee niin kuin elämä yleensä kulkee, tulee vastoinkäymisiä, hylkäämisiä, hyljätyksi tulemisia tai koet, että olet epäonnistunut joissain asioissa. Ehkäpä tuo tarina, että et ole arvostettu tai rakastettu alkaakin elää mielessäsi voimistuen ja kertoen sinulle yhä uudestaan tuota tarua siitä, että sinua ei arvosteta tai rakasteta.

Kun tuo tarina voimistuu ja alat uskoa sitä, alatkin ehkä käyttäytymään itse sen mukaisesti…. olet mielessäsi katkera ja pettynyt, ehkäpä alat jopa osoittaa käytökselläsi loukkaantumistasi niille ihmisille joita tarinasi koskee.

Mitäpä jos se ei olekaan niin, että jos joku sinulle tärkeä ihminen ei vakuuta sinulle sanoillaan rakkauttaan, että se automaattisesti tarkoittaa sitä, että ei rakasta, välitä, arvosta?

Mitäpä jos se vain ei ole ollut tapana? Kuinka usein sinä kerrot välittämistäsi tai arvostustasi muille ihmisille? Tarkoittaako se, että jos et ole sanonut välittäväsi, että et välitä? Eikö se entis ajan mieskin ilmoittanut vaimolleen joka kyseli, että rakastatko, rakastatko, että sovitaanko niin, että ilmoitan jos en rakasta muuten rakkaus on voimassa ?

Toki se, että osaa pukea sanoiksi välittämistään on hyvä asia ja siihen varmasti meidän kaikkien olisi hyvä pyrkiä enemmän. Mutta sen huomaaminen, että sanomattomuus ei ole välttämättä sama asia kuin välinpitämättömyys on myös hyvä asia.

On varmasti paljon muitakin tarinoita, joita päässämme kehittelemme ja huomaamatta alamme elää niiden mukaisesti. Monenlaiset esteet harrastamiselle, opiskelemiselle, pelot ihmisten kohtaamisissa voivat olla meidän päämme sisäisen tarinoinnin tuotosta. Nuo muut ihmiset varmasti ajattelevat minusta, että….jne.

Voit kokeilla hetken miltä tuntuisi jos tuota sinua hallitsevaa tarinaa ei olisi. Mitä jos hetkeksi pysähtyisit kuulostelemaan mitä siitä seuraisi jos et uskoisi omaa tarinaasi? Jos et uskoisi ajatusta, että esimies ei arvosta sinua vaan ajattelisit, että koska toisin ei ole kerrottu niin todennäköisesti olen arvostettu. Miltä se tuntuisi? Olisiko töihin meno erilaista ? Tai jos ajattelisit, että puoliso rakastaa koska hän on siinä vierellä edelleen niin mitä vaikutuksia sillä ajatuksella olisi ?

Mitäpä jos kokeilisit erilaisten päässä asuvien tarinoiden muuttamista toiseen muotoon, mitä siitä seuraisi ? Jos uskomusten sijaan katsoisit mitä todella tapahtuu, sanooko joku todella, että et ole arvokas? Vai kuuletko sen vain pääsi sisältä?

-Anneli