Onko tunnelukko pelkkä uskomus?

skeemat

Pidämme usein tiukasti kiinni omasta ajatuksesta ja uskomuksesta, että minä nyt vain olen tällainen.

 

Voi olla hyvinkin haastavaa ja pitkäjänteistä työskentelyä vaativaa se, että sisimmässä olevaan uskomukseen itsestä jonkinlaisena, voi saada edes pienen ajatuksen siemenen, että kyseessä ei ole aina persoonassa olevat asiat.

 

Varhaisessa lapsuudessa syntyvät ehdottomat tunnelukot synnyttävät uskomuksen itsestä tietynlaisena.

 

 

Kun ajattelet, että olet jonkinlainen kuten, vaikkapa laiska, ankara, arka tms. niin silloin siinä ei ole tilaa eikä mahdollisuutta muutokselle. Tunnelukko pitää kiinni olemassa olostaan ja vastustaa muutosta.

 

Voimakas uskomus itsestä jonkinlaisena saa pintaan vahvan epäilyksen, että olisi olemassa jotain tunnelukkoja. Tällöin puheessasi vilahtelee usein sanat, minä nyt olen tällainen tai no ei voi mitään, minä kun olen tällainen enkä muuksi muutu.

 

Ajatus tunnelukkojen olemassa olosta voi nostattaa sinussa vastustusta ja herättää ärsytystä. Saatat ajatella, että ihminen on mikä on ja siinä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.  Lue lisää tunnelukkojen oivaltamisesta.

 

Jos sinulla on voimakkaita useita ehdottomia tunnelukkoja, sinun voi olla vaikea ja jopa mahdotonta saada kiinni, mitä tarkoittaa tunnelukko. Tällöin ihminen helposti vähättelee tällaisia nimikkeitä, koska hän ei saa käsitystä, mitä se voi tarkoittaa.

 

Tällöin asiat ovat vain sitä miltä ne näyttävät. Vain oma selkeä fyysinen ja tunteen tasolla oleva kokemus on totta ja vain sen pystyy käsittämään. Tällöin ihminen ei yksinkertaisesti kykene sen kaltaiseen ajatteluun, että tunne joka on sillä hetkellä päällä, syntyisi jostain muusta syystä kuin mistä se näyttää syntyvän juuri nyt.

 

Esimerkiksi hylkäämisen tunnelukon vallassa suutut puolisollesi, hänen lähtiessä, vaikka työmatkalle. Et voi käsittää, että tuon suuttumuksen voisi aiheuttaa jokin lapsuudessasi vaikuttanut elämän tilanne. Sinulla ei kerta kaikkiaan ole käsitystä, miten niin voisi olla.

TOISTUVASTI EROON PÄÄTYVÄT IHMISSUHTEET VOIVAT JOHTUA HYLKÄÄMISEN TUNNELUKOSTA

 

Tällöin on ymmärrettävää, että tunnelukot tuntuvat ja kuulostavat joltain uskomuksilta ja ”taruolennoilta”. Eikä silloin ole pääasia, että uskot tunnelukkojen olemassaoloon juuri nyt. On tärkeää, että olet ylipäätään kiinnostunut kuitenkin jostain syystä omista olotiloistasi ja olet kenties tehnyt tunnelukkotestin. Voit vain tutkiskella ja tuumailla, mitä kaikkea testin väittämät sinussa herättävät. Voit yrittää pysähtyä juuri niiden väittämien äärelle, jotka herättävät voimakkainta vastustusta ja tunteita.

Toisaalta ei myöskään ole itseisarvo, että pitää uskoa tunnelukkojen olemassa oloon. Tunnelukkoja voi tutkia taitavan terapeutin ohjauksessa ilman, että puhutaan tunnelukoista. Jossain vaiheessa usein tulee kuitenkin hetki, että tunnelukon nimeäminen ja sen vaikutusten pohtiminen saa aikaan syvemmän ymmärryksen ja on alku oman itsen armahtamiselle. Tunnelukot ovat oiva keino antaa nimi elämää toistuvasti hankaloittaville kuvioille.

 

Kun jollekin ihmisen käyttäytymisen ja kokemisen kaavalle on olemassa tutkittu nimitys, se helpottaa myös kaavan rikkomista. Kun tiedämme miksi ja mitä niin on helpompi löytää vastaus kysymykseen, miten.

 

Miten vapautua tunnelukon aikaan saamasta tavasta kokea elämä ja ihmiset. Miten lähteä opettelemaan toisenlaista, itselle helpompaa tapaa elää.

 

. Vain sillä on merkitystä, miten lähdet itseäsi auttamaan ja, että lähdet itseäsi auttamaan.

 

AVAAMON PALVELUT

-Anneli

 

 

Avaamon verkkokurssit löydät täältä: https://avaamoterapia.fi/kauppa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *