Näin estät hylkäämisen tunnelukon aktivoitumisen.

yksinäinen, jätetty

 

Eräs asiakkaani kysyi minulta kerran: ”Miten tunnistan ja estän tunnelukon aktivoitumisen?”

Kuulostaako tutulta?

Et ehkä edes tunnista, milloin on kysymys tunnelukosta, ja milloin reagoit muuten vain.

Joskus taas huomaat selkeästi, että tässä takana on jokin lukko, mutta et voi millään estää automaattista reagointiasi. Et enää haluaisi toimia näin, mutta et voi itsellesi mitään.

Yksi tällainen tilanne voi tulla eteesi, kun tapaat kivan uuden tyypin.

Ensimmäisellä kerralla jo hänen kanssaan vietetyt hetket tuntuvat huumaavilta. Katsot häntä silmiin ja ajattelet: tässä on elämäni ihminen!

Ihastut sydänjuuriasi myöten, kiireestä kantapäähän. Tähän saattaa riittää pelkästään pieni huomionosoitus toiselta ihmiseltä: kaunis sana, pehmeä kosketus. Hellä katse.

”Miksi on niin vaikea olla yksin?” Saatat miettiä mielessäsi. Haluaisit toimia järkevästi: tutustua uuteen ihmiseen rauhassa, pysyä omien rajojesi sisällä ja että hän myös pysyisi rajoissaan. Järkevä sinä ajattelee, että yksin olemista pitäisi osata harjoitella. Mutta… ”Tunne” -sinä ei enää ajattele mitään. Hän vain huumaantuu päätäpahkaa.

Huomaaminen on ihan ensimmäinen askel minkään tahansa toimintamallin muutokseen. Voit aluksi ajatella niin, että pyrit huomioimaan kaikki nämä tilanteet tasa-arvoisina, sen jälkeen lähdet erittelemään, milloin kyseessä oli aito tunnelukko ja milloin reagoit jonkun muun asian takia.

Kun ryhdyt huomaamaan erilaisia tilanteita ja tapojasi, miten niihin reagoit, sinulla on todellinen mahdollisuus, eritellä onko kyseessä tunnelukko, ja jos on miten sen helposti tunnistaa. Ja silloin kun pystyt ajoissa tunnistamaan tunnelukon, voit ryhtyä estämään sen aktivoitumisen.

Tunnelukkojen bongailu voi olla hedelmällistä yksinkin, mutta käytännössä olen havainnut, että parhaiten tuloksia saavat ne henkilöt, jotka ottavat ohjausta vastaan. Silloin on mahdollista, myös huomata mikä reaktio on todellista tunnelukkoa ja milloin siitä ei ole kyse.

Siksi kutsun sinut tänä syksynä ”Hylkäämisen tunnelukko” -verkkokurssille.

Kurssilla:

 

*   Etsit tuellani hylkäämisen tunnelukkoja, jolloin opit myös pysäyttämään tunnelukon aktivoitumisen.

 

*   Opettelet pysyvää ja vankkumatonta rakkautta itseäsi kohtaan. Opit hyväksymään itsesi ja näet miksi sinä olet tärkeä ja hyvä. Omanarvon tunteesi nousee ja onnellisuus kasvaa.

 

*   Oman itsen rakastamisen myötä voit löytää myös turvallista ja riippumatonta rakkautta myös toisia ihmisiä kohtaan, oli sinulla puoliso tai ei.

 

*   Uskallat jatkossa rakastaa ehdoitta, sillä tiedät, kuka olet ja mitkä ovat sinun rajasi. Avioliittosi onnellisuus pääsee kasvuun tai uskallat aloittaa ihmissuhteen ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta.

 

*   Voit olla toisen kainalossa turvallisesti. Oma mieli rauhoittuu, kun pystyt luottamaan toisiin ihmisiin.

 

*   Ei enää draamaa: hallitset tunteitasi, et käyttäydy enää pelkkien tunnereaktioiden perusteella, ja voit keskustella asioista rauhallisesti.

 

*   Vahvistut ihmisenä. Työssäsi osaat vetää rajat kollegoillesi: et tee toisten työtehtäviä ja työtaakkasi kevenee. Sinua ei enää kohdella epäoikeudenmukaisesti.

 

*   Voit unohtaa elämän ilman jatkuvaa menettämisen pelkoa. Opit luottamaan ihmisiin ympärilläsi, jolloin sinun ei tarvitse enää tuntea kuristavaa tunnetta siitä, että jäisit yksin.

 

*   Tunne siitä, että sinua ei rakasteta laimenee ja vähitellen häviää pois. Sinun ei tarvitse elää loppuelämääsi yksin.

 

Tervetuloa mukaan tunnistamaan hylkäämisen tunnelukkoa, oveni on avoinna sinulle!

Anneli Pohjola

tunnelukkoterapeutti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *