Oletko huomioinut joskus mielessä häilähtävän ajatuksen, että en halua kokea syviä tunteita, koska on niin tuskallista jos asiat menevät jotenkin pieleen.
Voi olla, että tällainen ajatus käy mielessä vaikkapa ihan vain lemmikin hankintaa miettiessä. Ja jos se tuottaa jo pelkoa mahdollisen menettämisen kohtaamisesta, niin kuinka pelottavaa voikaan olla läheisen ihmissuhteen mahdollisuus?
Oletko menettämisen tai hylätyksi tulemisen tunteen kokemisen pelossa, valmis ennemmin elämään yksinäistä tai ”tunteetonta” elämää? Tunteettomalla tarkoitan tässä: elämää ilman suuria tunnekokemuksia, lämpöä, läheisyyttä, intohimoa, rakkautta.
Johtuuko pelkosi tunnelukoista?
Millaisia menetykseen liittyviä tapahtumia voit elämästäsi muistaa? Jouduitko lapsena luopumaan lemmikistäsi? Voi kuinka tuskalliselta se tuntuikaan. Ajattelitko, että et enää ikinä laita lemmikkiä? Et koskaan enää halua tuntea niin tuskallista tunnetta.
Entäpä ihmisiin liittyvät menetykset ja hylätyksi tulemisen kokemukset? Jättikö jompikumpi vanhemmista perheen kun olit lapsi? Tai menetitkö perheen jäsenen pysyvästi kuolemalle? Mitä silloin koit? Oliko ikävä ja suru melkein liian iso kestettäväksi?
Solmitko nuorena aikuisena suhteen tai avioliiton, joka päättyi katkeraan pettymykseen ja ehkä petetyksi tulemiseen? Jouduitko järkyttyneenä toteamaan, että ihminen jonka piti rakastaa ja olla läsnä elämässäsi aina, olikin heikko ja omien viettiensä vanki?
Koitko olevasi mitätön ja arvoton? Tuntuiko tuska musertavalta ja loputtomalta?
Noihin aikoihin kenties mielessäsi alkoi elää ajatus, että kaikki miehet/naiset ovat pettureita luonnostaan. Ihmisiin ei voi luottaa, se tuottaa vain tuskaa.
Aloitko kokea vähitellen ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa muihin ihmisiin? Tai ajauduitko toistuvasti draaman pyörteisiin lyhyiden kiihkeiden suhteiden muodossa?
Mitä tänä päivänä ajattelet läheisyyden seuraamuksista? Tuntuuko, että et jaksa edes ajatella ihmissuhteiden muodostamista? Tai että et halua kokea mitään suuria tunteita. Tai ei ne kuitenkaan onnistu.
Tuntuuko, että kuitenkin kaipaat ihmistä lähellesi? Miten ratkaista tämä ongelma?
Hallitseeko siis tunteiden pelko sinua?
Miten tunnelukot ottavat haltuun elämämme?
Hankalimmat tunnelukot kuten esimerkiksi hylkäämisen, kaltoinkohtelun, ulkopuolisuuden ja vajavuuden tunnelukot syntyvät varhain lapsuudessa. Mitä varhemmin tunnelukko on syntynyt, sitä voimallisemmat selviytymiskeinot olet luonut.
Tunnelukko on se mikä meihin syntyy. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu aikuisena se selviytymiskeino minkä loit pärjätäksesi tuon tunnelukon kanssa.
Suoraviivainen esimerkki voisi olla hylätyksi tulemisen kokemusten takia luotu selviytymiskeino, että et enää kiinny mihinkään tai keneenkään. Kokemus on kuitenkin täytynyt syntyä hyvin varhain lapsuudessa, että se muodostuu näin voimakkaaksi.
Tai sinua on kaltoin kohdeltu ja tai hyväksikäytetty lapsena. Muodostat selviytymiskeinoiksi jatkuvan miellyttämisen tarpeen ja hyväksynnän haun vastoin omaa tahtoasi. Koitat näin hakea loputtomiin sitä hyväksyntää mitä et ole saanut. Tai toimit itse kaltoin kohtelevasti, koska et kestä muuten tuskallisia tunteitasi. Hakeudut valmiiksi haitallisiin suhteisiin, koska ”niin käy kuitenkin”. Et odota mitään hyvää, niin et pety. Tiedät paikkasi ja sen miten olla kun asiat ovat huonosti.
Tunnelukkojen vallassa oletamme ja odotamme, että muutos tulee jonkun muun ihmisen tuomana. Odotat ja vaadit, että puoliso muuttuu, jotta sinulla olisi helpompi olla. Odotat, että työkaverit ovat toisenlaisia, jotta sinun ei tarvitse kokea ärsyyntymistä tai ulkopuolisuutta.
Tunnelukot saavat sinut uskomaan, että vika on jossain muualla ja että sinä et voi tehdä mitään muuttuaksesi. Tai että se ei kannata. Tunnelukot pitävät sinut uskomuksessa, että ei kannata alkaa tehdä muutosta. Se on liian rankkaa: et sinä pysty tai et sinä osaa, ei se kuitenkaan auta, ei kannata jne.
Mutta sinä oletkin nyt jo kiinnostunut omasta itsestäsi ja siitä mitä voisit tehdä toisin. Tämä on alku muutokselle, jonka olet pistänyt liikkeelle ajatuksissasi.
Tunnelukkojen kanssa voi oppia elämään niin, että ne eivät hallitse sinua. Ne eivät poistu mutta niiden valta murenee. Nouset itse valtaistuimelle ja päätät itse, miten haluat elää.
Elämä on kiinnostavaa, kun alat tutkia omaa tapaasi olla ja elää. Se on alku tutkimusmatkalle, joka pitää sisällään kyyneleitä mutta yhä enemmän iloa ja naurua. Alat oppia, että tunteet ovat vain tunteita. Niitä ei kannata pelätä mutta ennen kaikkea tunteiden ei kannata antaa hallita elämää.
-Anneli
Tunteiden ei kannata antaa hallita elämää, eikö tuo ole hieman valheellinen lause? Eikö jokatapauksessa ihminen pohjimmiltaan toimi tunteiden pohjalta?
Hei, voin ymmärtää mitä tarkoitat ja varmasti on usein, että ihminen toimii tunteidensa pohjalta pitkälti. Kuitenkin toimiminen tunteidensa ohjaamana lienee suurin ellei ainoa syy moneen pahaan mitä aiheutamme itsellemme ja muille. Tunne ei ole useinkaan mitenkään aiheellinen tilanteeseen nähden. Tunteemme saattavat nousta vanhojen tapahtumien pohjalta esiin ja jos annamme tunteen olla ohjaimissa hankaluuksia on tiedossa. Monta rattiraivoa, monta solvaavaa nettikirjoitusta somessa, monta väkivallan tekoa jne., jäisi toteutumatta jos ei annettaisi tunteen viedä. Lapsi toimii ensimmäisen impulssin perusteella mutta aikuiselle se ei ole enää suotavaa. Aikuisen ihmisen toiminta pitäisi perustua ajatukseen, ei impulssiin (tunteeseen). Ajatuksen jääminen pois välistä aiheuttaa sekä itselle, että muille hankaluuksia.
-Anneli