Vaativuuden tunnelukko ohjaa jatkuvaan ”jonkin” tavoitteluun

Vaativuuden tunnelukko ohjaa jatkuvaan ”jonkin” tavoitteluun

Perfektionisti-vaativuuden tunnelukon alaisuudessa eläessä henkilö elää uskomuksessa, että hänen on  tehtävä jatkuvasti töitä sen eteen, että hän saavuttaisi itselleen asettaman vaatimustason.

Ongelma on vain se, että tuolle vaatimustasolle ei ole kattoa. Henkilö juoksee ja juoksee ja vaatimustaso juoksee aina muutaman askeleen edellä, eikä sitä voi koskaan saavuttaa.

Vaativuuden tunnelukko ohjaa perfektionismiin ja tämän päivän yhteiskunnassamme tuntuu olevan väärinkäsitys, että perfektionismi on jotenkin arvokasta ja hyveellistä.

Perfektionismi on uuvuttavaa, perfektionistit ovat kireitä ja tyytymättömiä

Perfektionismi on työuupumuksen herkkuruokaa. Se ruokkii tyytymättömyyden tunnetta. Mutta se ruokkii ennen kaikkea sitä tunnetta, että ei voi saavuttaa tavoitteita. Henkilö ei voi olla koskaan vilpittömän tyytyväinen saavutuksiin.

Vaativuuden tunnelukko ohjaa jatkuvaan ”jonkin” tavoitteluun

Vaativuuden tunnelukossa on usein kysymys sisäisestä häpeän ja vajavuuden tunteesta. Se, että elää suorittamisen kautta, mahdottomien jatkuvasti kasvavien vaatimusten kautta, vahvistaa entisestään koko ajan tuota sisäistä häpeää ja vajavuutta. Ilkeä oravanpyörä, jonka johdosta henkilö epäonnistuu omien kriteereidensä mukaan toistuvasti.

Kun henkilö on jonkin homman saanut valmiiksi, hän on suuntaamassa jo seuraavaan. Lepoa ei ole näköpiirissä. Hellittäminen saisi aikaan lopullisen otteen menettämisen. Henkilö uskoo, että jos tee jatkuvasti ja pyri parempaan ja yhä enempään, hänestä tulee laiska, eikä saa enää mitään aikaiseksi.

Vaativuuden tunnelukko saa palautteen kuulostamaan moitteelta niin saajan kuin antajankin roolissa. Kun antaa hyvää palautetta toisille, ei voi olla samalla kuitenkin huomauttamatta toisesta asiasta, joka pitäisi tehdä paremmin. Tai ei voi olla varoittamatta, että kuitenkin asiat voi mennä myös huonommaksi jos …

Jos saa hyvää palautetta itse, todennäköisesti mieli kääntää sen jotenkin epäuskottavaksi.

Kuitenkin syvällä sisimmässä jokainen janoaa hyväksyntää ja sen kuulemista, että on hyvä ja riittävä.

Vaativuus  saa halveksimaan puheita, että liiallinen vaativuus olisi pahasta

Vaativuuden tunnelukko ohjaa jatkuvaan ”jonkin” tavoitteluunHaitallisesta vaativuuden tunnelukosta on kysymys silloin, kun voi tunnistaa  itsessään näitä asioita: ei koe elämäniloa,  on terveysongelmia, ei arvosta itseään, voi olla vaikea arvostaa myös muita ihmisiä, ihmissuhteet ovat jotenkin epätyydyttäviä. Kokee jatkuvaa paineen tunnetta. Tai joitain muita elämää haittaavia tekijöitä.

Haitallinen tunnelukko on kyseessä siis silloin kun se aiheuttaa elämään negatiivisia asioita.

Erotat haitallisen vaativuuden tavallisesta tunnollisuudesta ja halusta tehdä asiat hyvin sillä, miltä sinusta tuntuu:

  • teet paljon töitä tai harrastat liikuntaa tai olet elämässä aktiivinen monilla eri saroilla ja koet tyytyväisyyttä ja onnellisuutta tekemistäsi asioista
  • näet kuinka paljon saat aikaan ja tunnet tehneesi asiat hyvin ja olet ylpeä itsestäsi
  • et koe loukkaantumisen tunteita, kun muut ihmiset eivät tee asioita samalla tavalla
  • voit vain huomata erilaiset tavat ilman, että se saa sinussa tunnekuohuja aikaan
  • olet vilpittömän iloinen toisten onnistumisista, eikä sinulle tule epämiellyttävää oloa, että sinua ei arvosteta
  • jos kaikki tämä on sitä mitä tunnet, sinulla ei ole haitallista vaativuuden tunnelukkoa.

Tunnistamaton vaativuuden tunnelukko on usein ansa paljon aikaan saavalle, älykkäälle ja osaavalle henkilölle

Saamme aika ajoin lukea tunnettujen henkilöiden loppuunpalamisista ja sitten vasta hellittämisestä, kun ei enää muuta voi. Vaativuus ei tunne armoa, eikä tunnista uupumista.

Mutta mieli ja keho kuitenkin uupuvat.  Jos palautumista ei koskaan tapahdu. Jos et koskaan koe syvää tyytyväisyyden tunnetta, jos et koskaan nauti työsi hedelmistä, vaan syöksyt jo uuteen haasteeseen, jossain vaiheessa tulee stoppi ilman, että voit enää itse vaikuttaa siihen.

Perfektionismi ruokkii työuupumusta.

Miten sinä ruokit jaksamistasi ja hyvää vointia ja elämän iloasi tänään?

– Anneli

Kerro kaverille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.