Sisäiset arvot – elämän kantava pohja

Sisäiset arvot - elämän kantava pohja

Arvot antavat voimaa, kun ponnistelet elämän tuulissa. Arvot auttavat sinua jaksamaan taas eteenpäin ja antavat mielekkyyttä elämään.

Arvot sisältävät elämän päämäärän. Ne ovat jotain mitä kohti pyrit koko elämäsi ajan elämällä arvojesi mukaista elämää. Arvot voivat auttaa johonkin päämäärään pääsemisessä taikka päinvastoin, jokin tavoite vie lähemmäksi elämään, joka vastaa omia arvoja.

Sisäiset arvot – elämän kantava pohja

Vaikka elämä heittelee ja luo haasteellisia tilanteita, houkuttaa välillä jopa kaltevalle pinnalle, niin arvot pitävät meidät oikealla reitillä. Arvot antavat turvaa ja auttavat päätöksenteossa.

Arkipäiväiset ponnistelumme ovat arvojemme ohjaamia. Ilman jotain arvoja, emme välittäisi hoitaa työtämme. Taikka toisaalta voi olla, että arvon tunnistaminen saa miettimään onko työ, jota tekee arvojen mukaista.

Elämäämme kannattelevia perusarvoja ovat, ihmissuhteet, mielekäs tekeminen ja uskonnolliset, hengelliset tai aatteelliset arvot. Kun yksikin näistä on olemassa ja tiedostat sen, niin se on jo mielen hyvinvoinnille tärkeä voimavara.

Kun tiedostat omat arvosi, elämä tuntuu mielekkäältä ja päämäärätietoiselta. Tunnet varmuutta ratkaisuistasi ja useimmiten aika vaivattomasti tiedät mitä haluat.

Arvot ovat ikään kuin kivijalka, jonka päälle rakennamme elämämme tärkeät asiat.

Arvo on jotain mikä pitää sisällään ikään kuin toiminta ohjeen.

Esimerkiksi

Arvo = olen kasvissyöjä. Tällöin on helppo tehdä isommat valinnat, arvoni on olla kasvissyöjä, joten en syö lihaa.

Tai Arvo = olen pacifisti, tämä pitää sisällään selvän ohjeen ja tekee valinnan armeijan ja siviilipalveluksen välillä selväksi.

Kun elämässämme on meille merkityksellisiä arvoja, kestämme vastoinkäymisiä taikka ulkopuolista arvostelua paremmin koska arvot ovat jotain mikä tuntuu tärkeältä ja oikealta.

Mihin sinä ankkuroit elämässäsi? Mihin suuntaan haluat päätöstesi sinua kuljettavan?

Arvot ovat usein myös lapsuudessa omaksuttuja ja opittuja tapoja. Kuitenkin aikuisena välillä voimme havahtua siihen, että ne eivät välttämättä kuvasta omia arvoja ja silloin joutuu käymään arvopohdintaa, että oma elämä muotoutuisi oman näköiseksi.

Arvot antavat sinulle varmuutta ja tyytyväisyyden tunnetta. Olet onnellinen, kun elät arvojesi mukaan. Arvot luovat elämään tietynlaista hyvää yksinkertaisuutta koska silloin ei tarvitse miettiä jatkuvasti eri vaihtoehtojen välillä, koska arvosi ohjaavat sinua aina selkeästi valinnoissasi.

Arvot ohjaavat sinua vaikkapa ammatinvalinnassa. Arvojen tunnistaminen tekee elämästä aika helppoa ja vaivatonta koska kun tiedostat arvosi, tiedät aina, miten pitää toimia.

Arvosi näkyvät myös läheisissä ihmissuhteissasi.

Jos tunnistat ja noudatat arvojasi, elämäsi on täynnä juuri sinulle oikeanlaista sisältöä.

Kuitenkaan arvoja ei tunnisteta ensisijaisesti mielihyvän mukaan. Arvot näkyvät niissä valinnoissa, joita teet päivittäin tietoisesti ja tarkoituksen mukaisesti. Et voi vaikuttaa taikka valita tunteitasi ja ajatuksiasi, mutta voit silti valita arvosi mukaiset teot ja käyttäytymisen.

Arvojen pohjalta toimiminen voi olla joskus vaivalloistakin mutta se on lopulta aina sen vaivan arvoista oman hyvinvoinnin kannalta.

Psykologi, psykoterapeutti A.Pietikäinen kuvaa arvojen mukaista elämää liikkeeksi. Liikkumiseen liittyy kaksi tekijää, suunta ja se miten liikut.  Tärkeimmät periaatteet ja tavoitteet kuvaavat sitä, mihin suuntaan liikut ja arvot määrittelevät sen, MITEN liikut.

Se mihin suuntaan liikut eli mikä on tavoitteesi, miten siihen tavoitteeseen pääsee, selkiintyy arvojen kautta.

Arvot ohjaavat tekoja myös silloin kun ei voi sata prosenttisesti tietää toteutuuko tavoite. Tällä hetkellä maailmassa yksi merkittävistä tekoja ohjaavista arvoista monelle on maapallon hyvinvointi.

Et voi välttämättä tietää varmuudella eri mielipiteiden joukosta, mikä on ratkaisevaa ja kannattavaa, mutta voi olla, että siitä huolimatta kierrätät roskasi, koska se tekona kuvastaa arvomaailmaasi, jota haluat noudattaa omassa elämässäsi.

Näin ollen voit myös tuntea osallistuvasti yhteiseen päämäärään ja tekeväsi oman osuutesi ja se jo luo mielekkyyttä elämään.

Arvot antavat myös selkeän ohjeen, miten toimia, jos pysähdyt kuuntelemaan sitä eikä mielesi jatkuvaa pallottelua ollako vai eikö olla.

Otetaan esimerkiksi liikunta. Jos terveys on sinulle tärkeä arvo, silloin tiedät miten toimia ylläpitääksesi terveyttäsi.

Mutta se mikä estää toimimasta arvojesi mukaisesti on usein mielesi. Miten voit päästä tilaan, jossa valitset noudattaa arvojasi, etkä mielen väitteitä ajan ja jaksamisen puutteista?

Arvojesi kuunteleminen ja noudattaminen luo hyvinvointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *