Läsnäolon taidot vahvistavat psyykkistä hyvinvointia.

Jälleen on tutkimukset osoittaneet, että Mindfulness-pohjainen terapia ehkäisee ja lievittää tehokkaasti masennusoireita. ( Uutispalvelu Duodecim).

Jokainen voi aika helpostikin havaita ajatusten vaikutuksen omaan hyvinvointiin. Aamuvarhaisella isutessani aamukahvilla kotini ulkorappusilla kesäisessä lämmössä, tuomen kukkien tuoksuessa ja lintujen laulua kuunnellen havaitsen hetken jolloin kaikki on hyvin juuri nyt, juuri tässä, olen täydellisen läsnä olevassa hetkessä ja siinä hetkessä ei ole mitään minkä pitäisi olla toisin.

Menee ihan hetki ja huomaan ajatusteni alkavan kertoa minulle, että pitäisi nuo voikukat ruohia pois tuosta ja pitäisi sitä ja tätä pihahommia alkaa tekemään ja oikeastaan siivota pitäisi sisälläkin jne jne …loputonta pitäisi puhetta alkaa kuulua pääni sisässä. Mutta onneksi voin katkaista sen puheen ja olla niin kuin haluan kauniissa kesäaamussa ilman pitäisi ajatuksia… tai no ainakin hetkittäin 🙂

Voin helpottaa tuota sisäistä pitäisi puhetta esim. havainnoimalla laajemmin ympäristöäni. Toisen naapurin piha on huikean kaunis täsmällisten istutusten ym seurauksena. Toisella puolella olevan naapurin piha on no huikean ihana, lasten ehdoilla toimiva piha leluineen, trampoliineineen, hiekkalaatikoineen jne. Minun on ehkä jotain siltä väliltä mutta kaikki ovat juuri oikeita ja täydellisiä omia pihojaan ja kokeilenkin ajatuksissani voinko hyväksyä sen? Voinko hyväksyä, että on erilaisia tapoja olla ja kaikki on ihan ok, myös minun tapani.

Nykyään tulee joka paikassa esiin jonkinlainen arvottaminen asioille mutta myös ihmisille. Facebookissa pyörii vähän väliä kaikenlaisia testejä oletko tarpeeksi hyvä kaveri olemaan facebook-kaverini: laita joku sana sivuiltani, että tiedän kuinka tarkkaan luet juttujani jne..Tarvimme kaikenlaista hyväksyntää ja vakuuttelua, että olen merkityksellinen ja tärkeä. Mutta entäpä jos se kaikkein tärkein vakuuttelu pitäisikin tulla omasta itsestämme, se tieto ja ymmärrys, että olen juuri nyt juuri oikeanlainen ja riittävä.

Missä menee se raja jossa vaatimuksemme siitä miten toisten ihmisten pitäisi minun mielestäni olla tai minkälaisia tai miten reagoida minuun ja juttuihin, missä menee raja siitä milloin se muuttuu suvaitsemattomuudeksi ? Ajattelen, että tässä on hyvä mietiskelyn aihio ja hyvä herätys sille, että jos olemme vain hyväksyviä ja läsnä kulloisellekin tilanteelle niin emme tarvitse arvostelua emmekä arvottamista, meidän ei tarvitse testata toisia ihmisiä eikä vaatia heiltä mitään vaan hyväksymme itsemme ja toisemme sekä elämän sellaisena kuin se juuri nyt on.

Ensimmäinen vastustus tällaiseen ajatukseen tulee yleensä muodossa, ai minunko pitäisi hyväksyä kaikki paha ja huono mitä joudun kokemaan tai olen joutunut kokemaan? Hyväksyvä läsnäolo ei tarkoita tietystikään pahan tekemisen hyväksymistä mutta muutos laajempaan hyvään on vain aloitettava aina jostain ja kun yhä useampi oppisi hyväksyvyyttä niin yhä vähemmän pahaa tapahtuisi. Mitä vähemmän meissä elää pitäisi ajatuksia, sitä tyytyväisempiä ja tasapainoisempia olemme.

Ajattelen, että olemme ikäänkuin ymmärtäneet jotain väärin olettaessamme, että ihminen on luonnostaan jotenkin äärimmäisen onnellinen olento. Ja kun oletamme, että näin kuuluisi olla niin luulemme, että kaikki muut ihmiset paitsi minä ovat jotenkin kovasti onnellisia. Kun tosiasia on se, että suurimman osan aikaa ihminen vain on jossain lievästi tyhjässä olotilassa eikä se ole sen kummemmin niin onnellista kuin surullistakaan. Toinen väärinkäsitys on se, että emme saisi eikä meidän kuuluisi kokea epämiellyttäviä tunteita ja siksi pyrimme niistä kynsin hampain irti, joka vain lisää juuri sitä tunnetta mistä haluamme pois.

On hyvä huomata, että se kun haluamme toisen ihmisen olevan toisenlainen johtuu siitä, että haluamme tuon toisen helpottavan minun olotilaani.

 

-Anneli

Kerro kaverille