Miten elämää muuttaisi ajatus, että haluan olla palvelija toiselle ihmiselle? Jokaisessa kohtaamisessa niin yksityselämässä kuin työelämässä, asiakkaan kohtaamisessa tai työtoverin kohtaamisessa tai entäpä puolison kohtaamisessa?
Olemme herkästi vaatimassa, että toisen ihmisen olisi muututtava toisenlaiseksi, että minun elämäni sujuisi helpommin tai paremmin. Monesti voimme huomaamattamme elää harhassa, että ongelmani johtuvat siitä, että toiset ihmiset ovat jonkunlaisia ts. eivät ole niinkuin minä haluaisin heidän olevan, jotta minun olisi parempi olla?
Entäpä jos voisimme luopua ajatuksesta, että olen heikko tai annan periksi jos vain hyväksyn, että niin minä kuin tuo toinenkin ihminen toimii omista lähtökohdistaan ja omien haavojensa ja kiputilojensa kautta tai että toinen ihminen ei näe ongelmia siinä missä minä näen niitä. Millä perusteella voimme päätellä kenen näkemys elämästä tai asioista on se oikea ? Jos katson asiaa omalta kannaltani ja se näyttää oikealta niin voiko asia kuitenkin toisen ihmisen näkökulmasta näyttää aivan toiselta?
Millaista elämä olisi jos lähtökohtana olisi aina kysymys itselle : miten minä voisin olla tässä kohtaamisessa niin, että se olisi mahdollisimman kunnioittava ja avulias tai myötätuntoinen ? Voisiko se lisätä myös ympärillä olevien ihmisten asenteeseen samaa ? Tai jos toinen ihminen ei kykene samanlaiseen kohtaamiseen, miten voisin muistaa, että se on hänen valintansta ja kertoo hänen tilastaan eikä siinä ole mitään syytä miksi minun pitäisi kokea henkilökohtaista närästystä toisen ihmisen pahoinvoinnista.
Miten voisinkaan aina ennenkaikkea pitää mielessä kysymyksen miten minun olemiseni palvelisi parhaiten juuri tässä kohtaamisessa?
Miten puolisot, vanhemmat, työkaverit jne. voisivat kysyä itseltään yhä useammin miten minun olisi hyvä olla tässä tilanteessa niin, että se olisi mahdollisimman hyvä meille kaikille?
Miten voisimmekaan vahvistaa itsessämme ajatusta ja tietoisuutta siitä, että omista tunteistamme ja reaktioistamme vastaamme aina itse, kukaan toinen ei ole vastuullinen minun tunteistani. Ihminen voi käyttäytyä loukkaavasti mutta minun ei tarvitse loukkaantua jos muistan, että ihmisen käytös on aina hänen sielun maisemaansa kuvaavaa ei minun.
Mitä menettäisin siinä, jos ajatukseni ja toimintani perusta olisi kysymys : miten minun olisi syytä toimia ja olla jotta kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla ?
Tämä kysymys sopii mielestäni jokaiseen elämän tilanteeseen ja joskus vastaus voi jopa olla, että minun ja kaikkien parhaaksi on lähteä tästä haavoittavasta elämäntilanteesta pois! Ajatus, että olemme toistemme palveljoita ei siis millään muotoa tarkoita minkäänlaista alistumista tai kaltoinkohtelun hyväksymistä.
-Anneli