Sekä työnohjaajana, että muuten elämäänsä tutkivan ja pohtivan asiakkaan kohtaamisessa toivon osaavani toteuttaa R. Vance Peavyn sosiodynaamisen ohjaamisen oppeja.
Yksinkertaisuudessaan ajattelen, että sitä on olla kuuleva ja tunteva ihminen toisen ihmisen puheelle tai jopa sille mitä ei sanota ääneen. Itse tulkitsen noita oppeja pitkälle niin, että kun kuuntelet tietoisesti ja ajatuksella niin kuulet paljon ja kuulet ihmisen tarpeen tulla huomioiduksi. ’
Kun olen kuullut niin voin onnistua ehkäpä oikeita kysymyksiä esittämällä saamaan asiakkaan / asiakkaat itse huomaamaan syvemmin mistä on kysymys ristiriidoissa, työuupumuksessa, johtamisessa, potilaan hoidossa tms. Voimme pohtia miten nyt olisi hyvä olla tässä tilanteessa, mikä auttaisi?
Yhä vahvemmin koen, että työnohjaajana en ole opettaja enkä kouluttaja. Parasta jälkeä tulee silloin kun asiakkaat löytävät ja oivaltavat itse.
Yksi tärkeimmistä ja perustavaalaatua olevista kysymyksistä ja ns. ongelmista mielestäni on se, että millä tavalla voimme ymmärtää ja hyväksyä sen, että ristiriidat kuuluvat työyhteisöön kuten muuhunkin kanssakäymiseen ihmisten kesken, niiltä ei voi välttyä. Mutta miten voimme olla suistumatta raiteiltamme kohdatessamme ristitiitoja ? Miten välttää lähtemästä puhumattomuuden, marttyyriuden jopa jonkinlaisen koston tielle? Miten löytää ymmärrys, että ei ole olemassa yhtä oikeaa totuutta, ei yhtä oikeaa tapaa toimia, ei yhtä oikeaa tapaa olla työntekijä, ei yhtä oikeaa tapaa olla esimies/johtaja, ei yhtä oikeaa tapaa olla ihminen ?
Tuon asian pohtiminen ja näkyväksi tuominen ei auta vain ymmärtämään muita vaan nimenomaan se auttaa ymmärtämään itseään ja hyväksymään ja näkemään itsensä ja omat pyrkimyksensä ja tavat toimia.
Näistä lähtee liikkeelle myötätunto toisiamme kohtaan sekä kirkastuu vähitellen ajatus miten työyhteisössä olemme, jotta yhteinen päämäärä voi toteutua. (Ja tuon yhteisen päämäärän pohtiminen onkin sitten oma juttunsa;)).
-Anneli