Tietoisuus.

Tietoisuustaitojen kehittämisen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille on nykyään yhä enemmän ja enemmän positiivisia tutkimustuloksia ja havaintoja. Senpä takia kiehtovaa on se, että nämä taidot ovat todellisuudessa jotain mitä ihminen on aina tiennyt olevan ja toisaalta ne on ikään kuin ajateltu kuuluvan vain joillekin erityisen viisaille ja syvästi hartaille ihmisille. Mutta nykyään tiedetään, että läsnäolon merkitys ja ymmärrys kuuluu kaikille ja on nimenomaan mahdollista kaikille. Se ei ole uskonto eikä uskomus, se on jotain mikä vain on.

Luulenkin, että me monesti erehdymme pitämään tietoista läsnäoloa eli valaistumista? jotenkin erikoisena, erityisenä tai muuten meille saavuttamattomissa olevana, joillekin erityisille ihmisille mahdollisena asiana. Kun se todellisuudessa on vain sitä, että elät tässä hetkessä tätä päivää ja olet tietoinen siitä miksi teet tai sanot asioita eli et usko kaikkea mielen höpinöitä vaan katsot vain vähän syvemmälle.

Eckhart Tollen mukaan Buddha sanoo valaistumisen olevan kärsimyksen päättymistä, hänen mukaansa Buddha ei kerro tarkemmin mitä se tarkoittaa vaan, että jokaisen on selvitettävä se itse.

Onko se siis myös jokaiselle omanlaisensa kokemus? Itselle tulee mieleen, että ”valaistumista” on esim. sen huomaaminen milloin on jotenkin ärhentelevällä päällä ja itsessä elää halu huomautella asioista toisille ihmiselle ja kuitenkin siitä jää jotenkin kirvelevä tunne itseen. Eli jos huomaan, että tekee mieli huomautella ja pysähdyn hetkeksi miettimään mitä sillä tavoittelen niin voin havaita ainakin yksinäisyyden tunteen eli haluanko jotenkin saavuttaa yhteyden toiseen ihmiseen mutta tapa on vääristynyt ? Haluanko tulla näkyväksi ja kokea olevani olemassa tai kokea, että minulla on jotain merkitystä ? Ja kun voin tavoittaa ehkä tuon syvemmän tarpeen huomaan parhaina päivinä, että huomautteleminen ei ole tarpeen eikä oikea tapa vaan, että sillä aiheuttaa ja syventää yksinäisyyden kokemusta. Kukapa haluaisikaan olla kovin paljon tekemisissä ihmisen kanssa joka jatkuvasti väittää, että tekemisessäsi tai olemuksessasi on jotain vikaa.

Ja kun tuon edellisen voin havaita niin samassa tuo irrallisuuden ja yksinäisyyden tunne myös katoaa tai lievittyy ja ajattelen tämän liittyvän jotenkin siihen, että hetkellisesti voin tavoittaa ymmärryksen siihen, että minun tunteeni ovat minun tunteitani ja minä olen vastuussa omista tunteistani jolloin en voi ylläpitää jotain tunnetta sillä verukkeella, että joku toinen aiheuttaisi sen.

Minussa heräävät tunteet omien kokemusteni ja ymmärrykseni takia, ei sen takia että joku toinen on mitä on. Mitä enemmän tiedostan oman vastuuni omista tunteista, sitä vähemmän on merkitystä muiden ihmisten käyttäytymisellä tai olemisella. Näinä oivalluksen hetkinä voin tavoittaa vain hyväksymisen tuntemuksia muita ihmisiä ja itseäni kohtaan.

Kunnes taas hupsahdan johonkin kuoppaan ja unohdan olla tietoinen vastuullisuudesta omien reaktioideni suhteen ja olo on huono ja kuormittunut ja ihmetyttää vain miksi on raskasta. Ja toisaalta taas joku hetki oivallan ja olen kenties vähän lähempänä hetkellisesti jälleen rauhan ja läsnäolon tilaa. Ainakin pieniä valonsäteitä voi siivilöityä silloin tällöin tietoisuuden ikkunasta, joka vielä niin monesti peittyy pimennysverholla.

Valaistumista odotellessa, harjoitellaan läsnäoloa 🙂

-Anneli

Kerro kaverille