ATK = meillä on ajatus, tunne ja käytös.
Mieleen tulee ajatus : olen väsynyt, olen ihan loppu ja jos uskomme tuon ajatuksen seuraa siitä tunne että olen todellakin ihan loppu, en jaksa enää yhtään jne. Ja kun olemme ”ostaneet” tuon ajatuksen ja tunnepaketin seuraa siitä todennäköisesti toiminta eli käytös niin, että jään sohvalle makaamaan tai itken väsymystäni ja epäreilua maailmaa tai jätän lähtemättä lenkille tai ystävää tapaamaan tms. jään vellomaan väsymykseeni kun olen harhautunut uskomaan ajatukseni, että olen ihan loppu.
Mutta mitä seuraa jos tiedostan ja totean, että ahaa nyt minulla on ajatus, joka väittää että olen ihan loppu. Tunnistan sen ajatukseksi ja voin todeta, että kyllä olen väsynyt mutta mitä päätän tehdä sen suhteen? Uskonko, että olen ihan loppu enkä voi mitään millekään vai valitsenko suhtautua toisin ? Päätänkö tiedostaa, että liikkelle lähteminen todennäköisesti virkistää tai tiedostanko muuten mitä tarvisin, jotta voisin paremmin? Sehän voi olla myös pysähtyminen tai lisää unta ym. Mutta pääasia, että tiedostan mitä tarvisin ja päätänkö toimia sen mukaan?
Tämä tulikin erityisesti mieleeni kun kuuntelin Positiivarien perustajan Jussi Töytärin puhetta siitä, että vasta kun itse toteutat oppejasi voit olettaa ja odottaa muutosta muilta ihmisiltä. Eli kun yhtäkkiä huomasin olevani todella uupunut ja vähän mieli maassa ja tiedän, että vuoden aikana töitä on tullut tehtyä niin, että kaikki muu elämä on alkanut jäämään toiselle sijalle, paino nousee ja väsyttää ja on ns. ramavit olo 😉 niinpä päätin nyt sitten lähteä tekemään sitä muutosta mitä itse asiakkailtani peräänkuulutan oman hyvinvoinnin eteen eli kalenteriin on heinäkuulle nyt mahdutettu ratsastusta ja salilla käyntiä joka viikolle. Siis otan vastuun omasta hyvinvoinnistani ja päätän astua ulos noidankehästä, jossa kierrän. En usko enää ajatusta, että minulla ei ole aikaa tai en jaksa tai muuten pysty. Nyt olen myös asian julkilausunut 🙂 eli olen sitoutunut muutokseen.
Tämänkaltainen muutos ja noidankehästä ulosastuminen koskee ylipäätään kaikkea mitä teemme ja miten elämme. Eli joskus on aika todeta, että tämä ei vain toimi, miten voisin toimia toisin? Vaativinta lienee useimmiten sen hyväksyminen, että on kyseessä oma valinta ja vastuu muutoksesta elämässä. Totta on kuitenkin se, että muutos ei ole helppo ja itsensä syyttäminen ei auta. Apua voi joskus tarvita ja sitä on lupa hakea. Mutta alku on hyväksyminen ja tiedostaminen, että ajatuksemme eivät kerro totuutta eikä niihin pidä läheskään aina uskoa. Ajatus, että olen loppu ja en jaksa enää ei ole totuus se on vain ajatus ja sitä ei ole pakko uskoa eikä kannata uskoa.
Tiedostavin terveisin
-Anneli