Tietoisuudesta.

Tietoisuus ja läsnäolo ovat niitä asioita, joihin meitä kehotetaan ja joita meidän pitäisi oppia.

Paula Salomaa on kirjoissaan mielestäni erittäin kauniisti ja selkeästi kuvannut tietoisuuden tasoja ja merkitystä ja sitä, mitä se on! Niiden kirjoitusten pohjalta aloin tähän kirjoittelemaan myös hiukan, siitä miten minä käsitän tietoisuuden ja sen merkityksen.

Ajattelen, että erilaiset tunnelukot saavat meidät katsomaan maailmaa, muita ihmisiä ja ennenkaikkea itseämme ikäänkuin pienestä avaimen reiästä, jolloin näemme vain pienen osan kerrallaan. Ja tätä pientä osaa minkä näemme voisi ajatella tietoisuutemme tasoksi! Eli kun näemme vain yhden pienen osan aina omasta tai muiden olemuksesta, olemme sen yhden näkemämme ja kuulemamme asian johdateltavissa.

Joskus sitä miettii, miten joku ihminen on niin varma ja vahva omasta olemisestaan ja silti ystävällinen ja empaattinen muita kohtaan? Tuolloin lienee kysymys juurikin siitä, että sellaisen ihmisen tietoisuuden taso on laaja ja hän näkee kokonaisuuden ja itsensä yhtenä osana kokonaisuutta, eikä niin, että näkisi vain osia itsestään ja muista,  jolloin hänen ei myöskään tarvitse mennä minkään moodin suojiin.

Asiaa voisi kuvata esimerkiksi niin, että kun katsoo maailmaa avaimenreiästä näkee vain sen mikä kuva siihen reikään mahtuu. Ja jos se osa mikä sattuu olemaan avaimenreiän kohdalla on esim. joku tapahtuma tai toisen ihmisen käytös jonka kokee loukkaavana, vähättelevänä tai jotenkin muuten ahdistavana niin silloin vain se tunnetila vie meitä eteenpäin ja tunne ja olotila todennäköisesti ei ole mitenkään mukava. Se myös luultavasti aiheuttaa sen, että lähdemme syyttämään toista ihmistä olotilastamme.

Tosiasiassahan kuitenkin on kyse siitä miten näemme ja koemme itsemme. Ja se miten näemme itsemme aiheuttaakin sen miten näemme toiset ihmiset.  Eli tässä tulemmekin siihen, että aina kun ärsyynnymme tai muuten mielenrauhamme järkkyy toisten ihmisten takia, silloin olisi syytä pysähtyä katsomaan mistä on kysymys ja miksi reagoimme niin. Ja kysymys lopulta siis on tietoisuudesta ja läsnäolosta.

Kun mielikuvissamme menemme kauas korkeuksiin ja kuvittelemme katsovamme maapalloa jostain avaruudesta, näemme yhden kokonaisuuden, johon kaikki kuulumme. Jos laskeudumme hiukan alaspäin, sen verran, että alamme nähdä yksittäisiä ihmisiä puuhissaan, voimme vielä kuitenkin nähdä sen suuren kokonaisuuden ja erottaa sieltä vaikkapa jonkun kompastuvan ja kiukustuvan siitä. Hän jatkaa matkaansa ruokakauppaan ja on edelleen kiukuissaan kaatumisesta ja sen tuottamasta kentien kivusta tai noloudesta? Voi olla, että hän ei ole myyjällekään järin ystävällinen siinä hetkessä ja myyjä voi ehkä saada ajatuksen, että hänessä itsessään on joku vika tai että olipa tyly ihminen ja pahoittaa mielensä siitä….jne.  Mutta jos myyjällä onkin laaja tietoisuus niin hän ei ota tuon ihmisen tunnetta itseensä vaan voi jossain tietoisuuden reunoilla vain antaa asian olla koska jollain tasolla hän tiedostaa, että ei voi tietää miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy mutta se ei ole hänen syynsä. Ja hän, tuo myyjä jatkaa olemistaan laajassa tietoisuudessa, jolloin hänen oma olotilansa ei ole kiinni ulkopuolisista tekijöistä vaan hän tietää kuka ja mikä hän todella on.

Tällä tietystikin aika yksinkertaisella esimerkillä on tarkoitus kuvata, sitä miten meillä ihmisillä on erilaisia tietosuuden tasoja. Jotkut meistä näkevät vain siitä tunnelukon avaimenreiästä pieniä osia kerrallaan ja toisilla on ovi auki ja näkee kokonaisuuden johon tuntee kuuluvansa, eikä syitä omaan kiukkuun tai pahaan oloon tarvi loputtomiin hakea muista ihmisistä.

Terapiassa tämän oven avautuminen vähitellen on ihmeellistä ja ihmisten rohkeus lähteä avaamaan ovea maailmaan on aivan huikeaa vaikka se vaatii rohkeutta ja valmiutta uskaltaa katsoa itseään syvälle silmiin.

 

Lämmöllä ja kunnioituksella Anneli